Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Istun kahvilassa iso latte kädessäni ja odotan tapaamisen alkua. Tämä juuri alkanut vuosi tulee olemaan minulle iso mahdollisuuksien vuosi. Kun syvennyn ajatukseen, huomaan sen jopa pelottavan minua. Joku peikko kuiskii korvaani, ettei minusta ole niin isoon peliin. Ei minulla ole siihen tarvittavaa kokemusta eikä tietotaitoa. Hetken ajattelen, että näin on ja mieli meinaa sukeltaa.

Siinä hetkessä, kun tunne alkaa voimistua ja paine alkaa painamaan alaspäin, tunnen kuinka tuttu vahva innostumisentunne alkaa saada valtaa ja nostaa ryhtiä suoremmaksi. Mieli nousee ja kirkastuu. Haasteista innostuva puoleni valtaa mieleni. Vastaan kuiskuttelijalle: ”Ei minusta olekaan siihen yksin, eikä tarvitsekaan olla. Minulla on ympärillä hieno joukkue ja joukkue kasvaa niin paljon, kun on tarpeen, että meistä on yhdessä siihen isoon peliin.”

Olin juuri kaksi ja puoli viikkoa lomalla. Loppuvaiheessa mielessäni alkoi tuo ”hyvän ja pahan” taistelu. Olin tottunut jo oleiluun ja laiskistunut. Ääripäästä toiseen. Sellainen taidan olla; joko kaikki menee mielessäni hienosti, tai rytinällä metsään. Vuosi 2018 alkoi osaltani tunteiden taistolla.

Haasteenani on löytää tälle vuodelle oikea tasapaino ulkomaan työreissujen ja kotipesässä tehtävän työn välillä. Se on koko joukkueen kannalta todella tärkeää. Ajoittain tulee varmasti väsymystä ja hetkiä jolloin tekisi mielellään ihan jotain muuta. Vastapainoksi on hyvä löytää asioita, jotka saavat mielen pois bisneksestä.

Haastetaan itseämme vuonna 2018!

-Lauri

Koti-ikävä

Lentokone nousi juuri mustalle taivaalle. Mieleeni nousee läheiset rakkaat ihmiset. Näen heidät jälleen muutaman tunnin kuluttua. Ikävä painaa jo mieltäni, enkä malttaisi odottaa jälleennäkemistä. Olin viisi päivää reissussa. Työn puolesta se tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta, mutta viisi päivää erossa rakkaista tuntuu paljon pidemmältä.

Työreissut muistuttavat ajoista, jolloin ei ollut perhettä. Illalla kun kömpii sänkyyn, sänky tuntuu tyhjältä ja tunteettomalta. Kukaan ei ole toivottamassa hyvää yötä, kenenkään kylkeen ei voi painautua, eikä kukaan ole kertomassa kuinka paljon rakastaa ja välittää. Kun nukahtaa, herää aamulla ja tuntee yön olleen todella lyhyt. Kun on tottunut heräämään muutaman kerran yössä, ”läpinukuttu” yö tuntuu vajaalta. Kotona on todella ihanaa, kun saa nukahtaa muutaman kerran yössä jolloin yöt tuntuvat ruhtinaallisen pitkiltä. 🙂

Sinkkuna nautin omasta tilasta ja ajasta. Toki edelleen nautin, mutta muutaman päivän jälkeen alan jo kaipaamaan kaikkea sitä mitä perhe tuo elämääni. Perheen kautta on mm. helpompaa hallinnoida työn ja vapaa-ajan suhdetta. Kun on perheen parissa, silloin lähtökohtaisesti en ole töissä, vaan vapaalla. Työreissulla teen työtä käytännössä koko ajan.

Perhe-elämä ei aina ole helppoa. Eteen tulee jatkuvasti tilanteita joissa on hyvä osata suhtautua aikuismaisesti, eikä lähteä lapsen mukaan taistelemaan sovituista rajoista. Se on välillä raskasta, enkä aina koe onnistumisen tunteita. Kaikesta huolimatta se on äärimmäisen palkitsevaa. Sain reissussa ollessani videon, jossa rakas tyttöni väsyneenä ja surkeana nyyhki ikäväänsä isäänsä, minua kohtaan. Video nosti ikävän ja onnen kyyneleitä silmäkulmiini. Vaikka en ole onnistunut täydellisesti isänä, jossakin olen sentään onnistunut ja sen tuntuu ihanalta.

En vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa. Vaikka ruuhkavuodet painavat ja vauhtia on joka puolella vähintäänkin tarpeeksi, koen elämäni mielekkäänä ja palkitsevana. Olen kiitollinen tilanteestani, kaikin puolin. Ihana tunne valtaa kehon, kun kone alkaa laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokenttää kohden ja tiedän saavani rakkaat syliini pian.

-Lauri

Työn jäsentäminen, janaa vai pilviä?

On muuten mielenkiintoinen prosessi meneillään; etsimme minulle assistenttia haastavaan tehtävään. Onneksi olen ulkoistanut rekrytoinnin. Pääsen sitten mukaan siihen kaikkein kiinnostavimpaan vaiheeseen, jossa profiloimme erilaisia ominaisuuksia ihmisistä ja vertaamme niitä ominaisuuksiin joita haemme. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja mielen rakenteista.

Tämän rekrytointiprosessin aikana olen oppinut jälleen paljon lisää itsestäni. Esimerkiksi tapani järjestellä ja hallita työtehtäviä mielessäni on janamainen. Tehtävät ovat janalla peräkkäin ja tehtävien järjestyksiä on helppo vaihdella ja priorisoida. Tälle tavalle luontaista on tehdä tehtävät loppuun ennen kuin siirtyy seuraavaan. Häiriöiden sattuessa menee energiaa, kun luontaisesti ei haluaisi hyppiä hommasta toiseen.

Toinen tapa hallita työtehtäviä on pilvimäinen ajattelu. Eli työtehtävä on pilvi ja niitä pilviä on irrallaan erillään ja monesti paljon. Tässä tavassa luontaista on keskeyttää työtehtävä ja siirtyä seuraavaan tehtävään, kun tulee haasteita eteen tai kiinnostus vähenee. Aloitettu työ tehdään loppuun, kun ratkaisu tai into on jälleen syttynyt mieleen. Tämän tavan ihmiset ovat yleensä taitavia koordinoimaan.

Lopputuloksen suhteen ei ole merkitystä kummalla tavalla työtehtäviä käsittelee, jos on tavassaan taitava. Kun tullaan tiimityöskentelyyn tai rekrytointiin, niin näillä ominaisuuksilla on merkitystä. On tärkeä tiedostaa oma tapa toimia, jolloin on mahdollista löytää työkaveriksi henkilö, kenen kanssa luontaisesti toimii mm. työtehtävien hallinta hyvin yhteen.

Miten yhteistyöni toimisi pilvimallin omaavan henkilön kanssa? Se luultavasti veisi minulta paljon energiaa. Entä jos hän olisi jatkuvasti kyselemässä uusia tehtäviä, eikä saisi edellisiä tehtäviä tehdyksi samassa aikataulussa kuin itse saan. Yhdistelmä voisi toimia, mutta se vaatisi paljon suunnittelua ja aikaa. Joten jos saan luontaisesti samoin työtä jäsentävän kaverin työparikseni, yhteistyömme toimisi helpommin.

Kummalla tavalla sinä jäsennät tehtäviäsi?

-Lauri

Mualiman markkinat

Lento meni kivasti jutellen ja ajatuksia vaihtaen. Meille oli varattu takariviltä paikat, vaikka koneessa oli muuallakin tilaa. Saavuimme peltojen ja nummien luvattuun maahan, mutta vuokra-auto ei ollutkaan aivan helposti saavutettavissa. Lopulta se löytyi bussimatkan päästä. Ehdimme palaveriin, mutta vain koska tapaaminen siirtyi muutamalla tunnilla eteenpäin. Taisi olla pojilla ketunhäntä kainalossa, kun järjestivät meille matkaa. 😉

Seuraavana päivänä vietimme reilu kaksitoista tuntia autossa istuen, sillä kävimme tapaamisessa vähän kauempana tukikohdastamme. Tapaaminen oli kyllä kaiken sen istumisen arvoista. Saimme paljon lisää tietoa globaaleista ristikkomarkkinoista ja meille avautui ovet käytännössä ympäri maailman. Seuraavaksi pyrimme järjestämään myyntimatkat Yhdysvaltoihin ja Australiaan.

Ristikkobisnes näkyy olevan hyvin stabiloitunutta. Jo muutaman toimijan kautta saa halutessaan yhteyden lähes kaikkiin ristikkovalmistajiin. On uskomatonta, miten yhdellä toimijalla voi olla jopa 65% markkinaosuus koko maailman markkinoista! Siitä on meille valtavasti hyötyä, mutta myös haasteita. Hyödyt ovat selkeät, kun suurin toimija haluaa kanssamme yhteistyöhön. Haasteita puolestaan tuo se, että heillä on kokonsa vuoksi paljon neuvotteluvoimaa. Onneksi markkinoilla on toinenkin iso peluri, jolla on kova nälkä kasvaa. Heidän kiinnostuksensa Vetokattoa kohtaan tuo neuvotteluihin tasapainoa.

Hotellille palattuamme fiilikset ovat epätodelliset. Istun sohvalla lasiterassilla, enkä ole lomalla. Muistuu mieleen poika, joka ei jaksanut opiskella englantia, kun ei uskonut tarvitsevan sitä mihinkään. Vetokaton kautta pääsen tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ympäri maailman ja oppimaan kielen, mitä en uskonut koskaan tarvitsevani.

Saunassa rentoutuessani, ymmärrän miksi en ole aikaisemmin halunnut matkustella ulkomailla. Jääräpäisyyteni on ollut sen takana. Olisinhan ollut väärässä englannin kielen tarpeellisuudesta itselleni. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, alitajuisesti se on ohjannut minut pysymään kotimaassa muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Nyt voin tietoisesti myöntää olleeni väärässä ja päästää siitä uskomuksesta irti ja alkaa puhumaan englantia. Nyt minulla on siihen todellinen motivaatio! 🙂

-Lauri

Lähestyvän reissun suunnittelua ja mielikuvituksen lentoa

Kello herättää aamulla 5.45. Muutama leipä ja vahva kahvi naamariin ja menoksi. Nappaan matkalta Lauri S:n kyytiin ja ajamme Otaniemeen toimistolle aamujumpalle. Aamupuntin jälkeen maistuu kaurapuuro ja seuraavan työmatkan valmistelu alkaa. Kasaan tarvittavat matkatavarat, järjestelen materiaalit läppärille ja varmistan lentojen, vuokra-auton ja hotellin olevan kunnossa.

Puolilta päivin on palaveri kehitettävästä Vetokatto-ohjelmasta ja apista. Sen jälkeen käyn vielä uuden työntekijän rekrytointiin liittyviä asioita läpi, jotta saadaan haku käyntiin. Tämä on todellakin mielenkiintoinen haku, tarvitsen itselleni osaavan työparin, jonka kanssa kiertää maailmalla tekemässä Vetokattosopimuksia. Ulkoistimme haun, jotta saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen. Vihdoin pääsen keskittymään tulevaan matkaan.

Tulen olemaan viisi päivää reissussa. Mielenkiintoinen ja palavereiden täyteinen matka luvassa. Olen varannut hotellin, jossa on punttisali. Nyt aion huolehtia liikkumisestani matkan aikana. Vaikka palaverit venyisivät aamusta iltaan, käyn vaikka yöllä liikuttamassa itseäni salilla. Istuminen tappaa, joten vastapainoksi painoja kohti kattoa.

Nautin lentämisestä. Voin jo kuvitella itseni koneeseen, joka on juuri saanut luvan laskeutua vieraalle lentokentälle. Näen ikkunasta paljon hienoja peltoja ja isoja asuinalueita. Kuvittelen olevani keskellä hienoa peliä, jossa suoritan minulle annettua tehtävää. Uusia tehtäviä tulee eteen sitä mukaa, kun edellinen on hienosti suoritettu. Nautin tästä pelistä. Tiedän pääseväni tehtävän loppuun ja seuraavan alkuun. Saan siitä vahvaa mielihyvää.

Minulle on sanottu, että matkustaminen muuttuu raskaaksi, kun siitä häviää uutuudenviehätys. Olenko siis tuhoamassa omaa matkustamisen nautintoa lisääntyvällä matkustelullani. En haluaisi uskoa niin. Mietin, onko aikuinen ihminen menettänyt mielikuvitustaan ja kiinnostustaan ympäristöään kohtaan mikäli ei pysty nauttimaan jatkuvasta lentokoneella matkustamisesta.  Minulle lentäminen tarkoittaa aikaa omille ajatuksille, mielikuvitukselle ja ympäristön tarkkailulle.

Tutkailen ympäristöäni; minkälaisia kanssamatkustajia lähelleni on sattunut. Onko lomalaisia, työmatkalaisia, perheitä, pariskuntia ja minkälainen olo heistä tulee. Koneen henkilökuntakin saa osansa tarkkailusta. Kohta olen luonut päähäni pohjakuvan koneesta. Tiedostan istuvani siiven takana vasemmalla ikkunapaikalla. Hätäpoistumisreitit ovat tarkasti pohjakuvassa. Kun vieressä istuvan kanssa keskustelu hiipuu, eikä erityisen kiinnostavaa ympäristöstä enää irtoa, uppoudun omiin mielikuviin ja ajatuksiini. Mikäli olen huomannut erityisen mielenkiintoisia persoonia, saatan luoda ihmisistä koneessa oman hullun ”elokuvan”. Nautin suuresti olostani. Kiire ja vauhti jäävät ja keho alkaa rentoutumaan ja mieli vaeltelee omissa kerroksissaan.

Mukavia lentoja.

-Lauri

Oppeja nuoruudesta

Olipa kerran innokas kymmenvuotias poika, joka halusi vain pelata ja pelata. Välitunnit olivat parasta mitä koulu pystyi tarjoamaan, ainakin pojan mielestä. Koulu meni niin kuin meni. Mieli vaelteli pelikentällä erilaisten harhautusten ja kuvioiden perässä, luoden mitä ihmeellisempiä ratkaisuja. Erään kerran poika oli juuri ampumassa suoraan syötöstä palloa maaliin, kun napakka ääni keskeytti:

-Lauri sinun pitää mennä nyt!

-Häh! Mitä nyt? tuhahdin. Pikkuhiljaa aloin rekisteröimään luokkahuoneen, muut oppilaat, opettajan ja ovella seisovan erityisopettajan.

-Menehän nyt Lauri, opettaja toisti lempeästi.

Minua harmitti kovasti ja huutelin opettajalle jotain hölmöä poistuessani luokasta erityisopettajan perässä. Kävellessämme erityisopettajan huonetta kohden, minua alkoi harmittamaan käytökseni. Tykkäsin opettajastani, itseasiassa hän oli viehättävä nuori nainen.

Erityisopettajan istunnon jälkeen seisoessani ruokajonossa, opettajani tuli ja otti minut syrjään jonosta. Hän alkoi puhumaan käytöksestäni ja siitä, että hänestä tuntui, etten kunnioita häntä. Hävetti, halusin painua maan alle. Lupasin ettei käytökseni enää toistu.

Muutin vuoden sisällä toiselle paikkakunnalle. Lähtiäislahjaksi valoin opettajalleni  tinasta sydänkaulakorun. Kaivertaessani sydämmen muotoa puuhun, hän oli mielessää. Tuolloin en tajunnut, kuinka tärkeä opettajasta oli tullut minulle. Opettaja oli toiminnallaan saanut aikaan turvallisen ja mielekkään ilmapiirin. Halusin joka päivä kouluun, vaikka koulu ei sinänsä kiinnostanutkaan.

Muistelen lämmöllä aikaa, kun sain olla hänen oppilaanaan. Kiitos hänelle. Huomaan kaksi merkittävää asiaa noista ajoista, jotka kantavat ja ohjaavat toimiani edelleen. Ensinnäkin, tuo pikkupojan into ja heittäytyminen pelaamiseen, mikä on muuttunut yrittämiseksi ja itseni kehittämiseksi. Toiseksi, opettajan antama malli auktoriteetistä, välittämisestä ja suoruudesta. Jos opettaja olisi antanut jälki-istuntoa ilman pysäyttävää keskustelua (mitä tuohon aikaan tapahtui), en olisi ymmärtänyt mistä siinä oli kyse ja homma olisi jatkunut samaan malliin. Ihailin jo ennen episodia opettajaani. Hän käytti asemaansa hienosti ja viesti meni perille. Muutos oli iso. Syntyi molemmin puolinen luottamus ja hieno tunneyhteys.

On tärkeää, ettei käytä auktoriteetin asemassa valtaansa väärin, vaan tilanteen vaatimalla tavalla, niin kuin opettajani tuolloin. Edellä mainituista ominaisuuksista on ollut ja tulee olemaan paljon hyötyä urallani sekä elämässä yleensä. Ihmisillä on hyvä olla rajoja, elämmehän toisten ihmisten kanssa. 🙂

-Lauri

Torstai

Torstai

Istun M Room -parturissa ja odotan vuoroani hiustenleikkaukseen. On kulunut taas hetki edellisestä kerrasta. Tässä hiustyylissä on matkattu Skotlannissa ja velipojan häissä. Paljon hienoja isoja tunteita on edellisen parturikäynnin jälkeen koettu. Kun näitä nyt leikataan, nuo kokemukset ja tunteet voi siirtää muistojen kirjaan. Kirjasta valitsen tarpeelliset voimavarat seuraavia kokemuksia varten. On aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Voitetusta pelistäkin otetaan mukaan kaikki hyödyllinen, mutta seuraava peli alkaa taas nollasta. Tällöin tarvitsee olla nälkäinen ja haluta sitä voittoa mahdollisimman paljon. Jos ei ole nälkä, harvoin pääsee tasolleen. Hiustenleikkuu toimii tässä minulle hyvänä prosessina. Kun hiukset lyhenee ja ulkonäkö muuttuu, on helppo sisäistää irtipäästäminen ja luoda uusi alku.

Tässä vaiheessa yleensä selailen muistojen kirjaa taaksepäin. Nyt mieleni valtaa kiitollisuus ihmisiä kohtaan, jotka ovat auttaneet matkan varrella auttamisen ilosta, ilman sen kummempaa korvausta. Näitä ihmisiä on yllättävän monta. En kirjoita nimillä, he kyllä lukiessaan tämän ymmärtävät ketä tarkoitan. Seuraavaksi he varmaan ilmoittavat minulle kirjoittavansa sellaisen laskun, että saan perua sanani. 😉 Suomalaista vaatimattomuutta. Alla muutama esimerkki.

Suorasanainen, rehellinen ja mukava herrasmies on auttanut meitä ainakin kuukauden työpanoksella laki- ja sopimusasioissa. Hän on tehnyt hommia vuorokauden jokaisena ajankohtana, ollen lähes aina tavoitettavissa. Hän on vastannut ja hoitanut asiat aina nopeasti, tehokkaasti ja laadukkaasti. Kysyttäessä syytä hänen auttamishaluunsa, vastaus on ollut halu auttaa nuoria potentiaalisia yrityksiä; niin kuin me kuulemma olemme.

Eräs luova, innokas ja paljon kokenut bisnesmies on tehnyt kanssamme töitä jo pitkään. Hän on auttanut ja opastanut neuvotteluissa, reissannut kanssamme, toiminut tulkkina ja isähahmona. Hänestä on tullut osa tiimiä. Omien sanojensa mukaan hän auttaa, koska on itse tehnyt aikanaan virheitä ja olisi silloin kaivannut apua. Hän haluaa, että me ei kuljettaisi samoihin monttuihin. Hänellä on erityisen lämmin ja iso sydän.

Suomessa on vielä ihmisiä, jotka haluavat toisille hyvää. He tekevät asioita, vaikka näköpiirissä ei olisi itselle varmaa hyötyä. Toki edellä mainitut henkilöt tulevat hyötymään Vetokaton menestyksestä, vähintäänkin välillisesti. He ovat kuitenkin täysin omalla riskillä lähteneet mukaan. Tämä merkitsee minulle paljon ja haluan heidänkin hyötyvän tästä. Olen onnellinen ja kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka auttavat toisia.

Parturikampaajilla on selkeästi muitakin tehtäviä, kun hiusten leikkaaminen. He toimivat myös monesti kuuntelijoina ja ”terapeutteina” asiakkailleen. Kävelen lyhennetyssä hiustyylissäni kadulle ja tunnen taas innon tuulahduksen joka vetää minua kohti tulevaisuuden seikkailuja ja kokemuksia.

-Lauri

Iso-Britannia

Saavun hotellille, on väsynyt mutta huikea olo. Lämmin vesi valuu ammeeseen. Kuuden tunnin päästä on lähtö lentokentälle ja takaisin Suomeen. En tiedä tuleeko uni. On niin hyvä olla. Nyt on yksityiskohdat sovittu todella isosta diilistä. Lakimiehet viimeistelevät vielä sopimuspaperit ja pian tulen takaisin allekirjoittamaan ne. Mielessä pyörii viime päivien tapahtumia.

Reissun ensimmäisenä aamuna, maanantaina kirjauduimme sisään ristikkotehtaalle. Vastassa oli epäileviä ja odottavia kasvoja. Pojat valmistelivat Vetokaton kokoonpanoaseman kuntoon ja kokosivat testinipun. Kamerat pyörivät. Tehtaan puolelta yksi henkilö oli palkattu opiskelemaan Vetokaton valmistusta. Johtajat kävivät ihastelemassa valmistuksen nopeutta ja helppoutta. Tehtaan omia työntekijöitä ilmestyi välillä ihmettelemään, mitä pojat tekevät.

Tiistaiaamuna oli ensimmäinen Vetokaton asennus, joka järjestettiin tehtaan omalle väelle. Toimitusjohtaja painotti esittelypuheessaan miten Vetokatto tulee varmistamaan työpaikkoja tulevaisuudessa. Puhetta kuunnellessani tajusin, miten iso mahdollisuus Vetokatto on Briteissä. Se tuntui hienolta. Demo meni hyvin ja ilmeet olivat sen mukaiset. Oli nautinto päästä seuraamaan tilannetta.

Teimme kahden päivän aikana yhteensä neljä asennusnäytöstä tehtaan asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja johdolle. Vetokaton vastaanotto ei olisi voinut olla parempi. Neuvottelut etenivät iltaisin ja menivät todella hyvin. Saimme mielenkiintoisia ehdotuksia ja lopulta huikean sopimuksen; juuri sen suuntaisen kuin halusimmekin. Heillä on todellinen halu ristikkorakentamisen kehittämiseen. Briteissä tehdään paljon yksinkertaisia, korkeita kattoja ja Vetokatto sopii näille massamarkkinoille todella hyvin.

Keskiviikkoiltana uloskirjautuessamme hymy oli leveä näillä aiemmin epäilevillä kasvoilla. Tehtaalla oli tapahtunut uskomaton ilmapiirin muutos. Ei meinattu päästää lähtemään. Saimme useita uusia hienoja kavereita. 🙂

Muistelen mitä kaikkea onkaan tapahtunut näiden päivien aikana ja hymy nousee omillekin väsyneille kasvoilleni. Olen todella kiitollinen ja ylpeä tiimistämme. Kaikki on tehty niin hyvin kuin on pystytty ja kaikki on mennyt nappiin. Vaikka on painettu pitkää päivää, huumori on kukkinut ja aamulla on jaksettu nousta seuraavaan haasteeseen. Iso kiitos ja hatunnosto teille Lauri S, Leevi ja Jukka. Olette huikeita ihmisiä ja ystäviä!

Meillä on käsissämme upea teknologia, joka soveltuu kaikkialle maailmaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin muille mantereille. Unelmat käyvät toteen, askel kerrallaan. Uskokaa ja tehkää kovasti töitä unelmienne eteen, sillä ne voivat toteutua!

-Lauri

Kohti Skotlantia

On perjantai, mieli on korkealla ja on todella innokas olo. Sunnuntai-iltapäivänä lentokone lähtee viemään neljän hengen tiimiämme Britteihin, Skotlantiin. Reissua on valmisteltu jo hetken aikaa ja askelmerkit on mallailtu kohdilleen. Pientä jännitystä on havaittavissa. Tällä reissulla nimittäin ihan kaikki on mahdollista.
Skotlannissa teemme Vetokaton demo-asennuksen isolla tehtaalla noin neljällekymmenelle kattoristikoita käyttävälle yritykselle. Demokohde on niin yksinkertainen, että olen todella luottavainen sen onnistumisen suhteen. Muutama merkittävä ero rakentamisen tavassa löytyy. Ristikossa käytettävän puun vahvuus on Suomessa yleensä 42mm, heillä 35mm. Ristikkojako Suomessa 900mm, heillä 600mm. Lisäksi he käyttävät huomattavasti vähemmän aluskatteita. Aluskatteen sijaan he umpeenlaudoittavat laudalla. Vetokatto voi aikaansaada rakennuskulttuurin muutosta, ainakin siellä ollaan kovasti innostuneita mahdollisuudesta. 
Viivymme Skotlannissa neljä päivää, joista yksi päivä menee Vetokaton valmistusnäytökseen ja kahtena-kolmena päivänä teemme demo-asennuksia valmistamallamme nipulla. Kun pojat tekevät asennuksia, vastailen yrityksille kysymyksiin ja neuvottelen sopimuksesta tämän ison ristikkotehtaan kanssa. 
Viime aikoina on tapahtunut paljon. Olemme saaneet julkaistua hienon 360°videon. Videoa oli todella hauska tehdä. Harvoin saan asentaa ristikoita juhlapuku päällä ja valkoiset hanskat kädessä. Harmi kun en löytänyt siniristi kravatteja siihen hetkeen. Minne vasaran laittaa, taskuunko? On mielenkiintoinen nähdä, minkälaisen vastaanoton video saa ulkomailla. Hullut Suomalaiset asentaa OK-talon ristikot juhlapuku päällä. 😀 
Olemme palkanneet lisää työvoimaa, etsineet sopivaa toimitilaa ja alkaneet etsimään kokenutta ulkomaan bisneksen rakentajaa, mikä onkin haastava tehtävä. Aika harva nimittäin on rakentanut menestyvää bisnestä maailmalle. Muutaman olen päässyt kuitenkin tapaamaan. Tämä rekrytointi on iso ja tärkeä pala kokonaisuutta. Meillä itsellämme ei ole kokemusta isosta hallitusta kasvusta, joten siihen on tärkeä saada sellaisen kokenut ihminen. Monta asiaa on opeteltu kantapään kautta, tätä ei haluta mennä samalla kaavalla. 
Viime päivinä olen luonut eri vaihtoehtoja, miten Skotlannissa asiat voivat mennä. Ihan laidasta laitaan, jottei tulisi vastaan tilannetta mihin ei osaisi reagoida bisneksen kannalta oikein. Saa nähdä osuuko yksikään skenaario oikeaan. Viikon päästä ollaan joka tapauksessa kokemuksen-pari rikkaampia. Kun muistaisi vielä nauttia hetkestä. Hienosti se menee. 🙂
-Lauri

Laidasta laitaan

Olemme etsineet meille sopivaa rantatonttia jo muutaman vuoden ajan. Iloksemme sopiva vihdoin löytyi. Jätimme tarjouksen sisälle ja nyt innokkaina odotamme myyjien vastausta. Vetokatto-neuvottelut etenevät hienosti brittien kanssa ja valmistelemme sinne lähtöä. Mieli on todella korkealla ja on hyvä olla.

Sitten Leevi soittaa. Hän kertoo äidillämme olevan joitain jälkioireita aivoverenvuotoon liittyen. Sovimme, että Leevi käyttää tarvittavan ajan äidin tukemiseen ja kuljettamiseen tutkimuksesta toiseen. Mielialani laskee, mutta en halua uskoa että olisi kyse pahemmasta. Leevillä kuluu koko päivä äidin kanssa ja lopulta äiti jää sairaalalle yöksi.

Nyt sairaalareissu on venynyt jo viikon mittaiseksi. Olen jutellut puhelimessa äitini kanssa ja käynyt vierailulla sairaalalla. Toissapäivänä sain puhelun lääkäriltä. Lääkäri kertoi aivoista löytyneestä uudesta pienestä vuodosta, joka ei ole yhtä vaarallinen kuin ensimmäinen, mistä kaikki sai alkunsa. Jos vuoto ei parane itsestään, ei tarvitse kuin porata reikä kalloon, eikä poistaa isompaa palaa niin kuin viimeksi.

Sydämestäni kouraisee todella puhelun jälkeen. Tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että olen menettämässä äitini. Olen ajamassa sijoittajatapaamiseen. Matka kestää onneksi yli tunnin, sillä itken matkasta ainakin puolet. Ne kyyneleet ovat surun ja luopumisen pelon pisaroita. Itkeminen helpottaa ja tunnen kuinka iso möhkäle sulaa rinnastani. Tajuan luopumisen olevan edessä, mutta se ei välttämättä ole vielä aikoihin. En voi sitä tietää. Ehkä saan olla vielä äitini lähellä ja rakastaa häntä. Ehkä lapsillani on vielä tämäkin mummi jonka kanssa leikkiä ja temmeltää. Ehkä saan olla vielä äitini tukena ja antaa hänelle edes vähän takaisin mitä olen häneltä saanut.

Tilanne sairaalassa heittelee ja nyt näyttää hyvältä. Luultavammin äiti selviää tästäkin, enkä menetä häntä vielä. Joskus se kuitenkin tapahtuu. Se on minun hyvä muistaa ja ymmärtää. Minulla on vain yksi äiti. Hieno ja rakas ihminen, joka on taistellut ja pitänyt puoliani. Nyt saamme taistella hänen kanssaan hyvän tulevaisuuden toivossa. Toivon kovasti kaiken menevän hyvin. Olet maailman rakkain ja tärkein äiti.

-Lauri