Vetokaton koekohteet

Ensimmäinen oikeaan taloon toteutettu Vetokatto vaati kovan pohjatyön. Kasasimme tehtaalla Vetokattonipun ja kokeilimme uudenlaista aluskatteen asennustyyliä.

Vetokatossa aluskate asennetaan suoraan ristikkonippuun, jolloin aikaa ei mene ristikoiden aukomiseen. Aluskatteen täytyy olla juuri oikealla roikunnalla, jotta vesi ohjautuu tuuletusrimasta poispäin. Kun aluskatetta asennetaan nippuun, asennuksessa tarvitsee olla oikeanlainen tekniikka nopean ja laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseen.

Tuolloin etsimme vasta oikeaa tekniikkaa. Aluskatteen asennus oli hidasta. Saimme niput valmiiksi, mutta tiukan aikataulumme vuoksi päivät venyivät pitkiksi.

Siirryimme työmaalle ja asensimme alaohjauspuut paikoilleen. Asensimme suurelementtiseinät ja nostimme ensimmäisen vetokattonipun paikoilleen. Yleisöä oli paikalla ja videokamerat tallensivat tilannetta. Vinssit olivat paikoillaan ja akkukoneet alkoivat pyörittämään vinssejä. Nippu lähti liikkeelle, mutta todella hitaasti. Ihmettelimme, mikä aiheuttaa niin kovan kitkan, ettei nippu kunnolla liikkunut.

Tuohon aikaan vetokattonipuissa oli kitkaa poistavat metalliset kelkat ristikoiden ja yläjuoksun välissä. Jälkeenpäin tajusimme kelkkojen olevan syypää suureen kitkaan. Vinssit vetivät nipusta ja veto tuli hiukan vinosta nippuun nähden. Veto väänsi ristikkonippua mutkalle, jolloin kitka oli todella kova kelkkojen rakenteen takia. Ristikot eivät meinanneet vapautua kelkan otteesta.

Meillä oli talon muodon vuoksi kolme vetokattonippua ja saimme asennettua ne iltaan mennessä juuri sopivasti ennen vesisadetta. Harmitti todella paljon. Asennus ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Aluskatekin oli liian löysällä. Olimme väsyneitä ja mieli matalalla. Olisi pitänyt päästä kehittämään Vetokattoa, mutta siinä meillä oli työmaa kesken.

Seuraavalle työmaalle muutimme vetotavan siten, ettei vääntöä kelkoille tullut. Talo oli kaksikerroksinen ja siinä oli seinäelementeissä kainalopaneloinnit valmiina alaräystäällä. Kun olimme saaneet asennettua kahden kerroksen seinät ja välipohjaelementit, nostimme vetokattonipun talon toiseen päätyyn ja avasimme sen. Asennus sujui hienosti edelliseen asennukseen verrattuna. Ongelmaa tuotti ainoastaan toisen päätyelementin alus- ja otsalaudat, jotka hinkkasivat kainalopanelointiin avauksen aikana. Yllä olevassa videossa näkyy kuinka lopulta poistimme hidasteena olevasta otsalaudasta palan pois. Asennus sujui hienosti ja saimme siitä lisää oppia mm, suunnitteluun, sekä intoa tulevia koitoksia varten.

Tuona kesänä rakensimme nämä kaksi taloa sovitulle asteelle ja niiden jälkeen koitti Vetokaton asennus Mediataloon. Mediatalo onkin ihan omanlainen tarinansa. 🙂

-Lauri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *