Aktiivisuus ja unen hallinta

Aukaisen aamupalapöydässä puhelimesta sovelluksen ja katson paljonko olen nukkunut ja minkä laatuista uni on ollut. Viime yö on ollut hyvä. Olen käynyt hereillä vain pari kertaa ja syvää untakin on tullut riittävästi.

pastedGraphic.pngpastedGraphic_1.png

Kun katson nukkumiani öitä viikon taaksepäin, huomaan nukkuneeni vain yhtenä yönä yli kahdeksan tuntia. Tämä johtuu siitä, että työrytmini on todella haastava; toisinaan menen nukkumaan samaan aikaan kun toisena päivänä herään. Uneni ei myöskään ole katkeamatonta, samanlaista murmelin unta kuin poikasena oli. Nykyään ympärilläni on paljon enemmän häiriötekijöitä, sekä stressikin jotakin vaikuttaa. Huomaan ilman mittareitakin unen olevan tärkeä asia. Unen mittaaminen kuitenkin auttaa minua huolehtimaan paremmin uneni määrästä ja laadusta.

Seuraan myös aktiivisuuttani. Tavoitteenani on saada 10 000 askelta päivässä täyteen. Ennen Vetokattoa rakensin taloja ja aktiivisuus oli varmasti riittävällä tasolla. Vetokaton myötä aktiivisuus on laskenut paljon. Ensimmäisenä työpäivänä mittariin tuli reilut 2000 askelta. Ei ole ihme jos kroppa meinaa olla jumissa jatkuvasti eikä aineenvaihdunta meinaa toimia kunnolla! Aamujumppa auttaa, mutta se ei riitä täyttämään koko päivän aktiivisuutta. Nykyään käyn työpäivän aikana välillä harppomassa rappuja tai kävelemässä, että saa liikettä kroppaan.

Nyt kun pidän huolen, että 10 000 askelta tulee päivän ja illan aikaan täyteen, huomaan olevani vetreämpi, virkeämpi ja kehoni toimii huomattavasti paremmin. Aktiivisuus ja uni ovat todella tärkeitä asioita.

Perusasiat on hyvä olla kunnossa unelmiaan tavoitellessa.

-Lauri

Yötöitä

Olen Suomen sisäisellä lennolla ja kello on 7:13. Olen herännyt kolme tuntia aikaisemmin ja lähtenyt kohti lentokenttää. Nukkumisrytmini on heitellyt viime aikoina melkoisesti. Edellisellä viikolla menin useasti nukkumaan neljän aikoja aamulla ja nyt heräsin samaan aikaan, vaikka työskentelin Suomessa. Haastavaa tästä tekee se, ettei rytmiä ehdi muodostua kun vaihtelut ovat nopeita ja tilapäisiä. Arvostukseni vuorotyöläisiä kohtaan on noussut kovasti.

Mutta miksi työaikatauluni ovat nyt heitelleet laidasta laitaan? Siihen ei paljoa tarvita. Australiassa aamu valkenee, kun me Suomessa olemme jo untenmailla. Sinnepäin soitteleminen ja puhelinpalaverit hoidetaan meidän aikaan yöllä. Sovin pari peräkkäistä yötyöpäivää siinä toivossa, että kehoni ehtisi jotenkin sopeutua tilanteeseen, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Unet jäivät niin lyhkäisiksi, ettei siinä syntynyt kuin univelkaa. Paremmin toimi yksi yötyö viikkoon, kun pari putkeen.

Matkustaessa aikarytmin muuttaminen on helpompaa kun ympäristö muuttuu kelloaikojen mukana. Kun neljän aikaan yöllä ajaa Suomessa autolla, väsyttää taatusti enemmän verrattuna Australiaan jossa aurinko paistaa kuumasti ja kello on 13:00. Valolla on valtava vaikutus ihmisen vireystilaan.

Vaikka aamuyö oli pimeä ja minua väsytti, oli kiva mietiskellä Australian kattomarkkinoiden ominaispiirteitä. Australia on lämmin ja kuiva maa, jossa aluskatetta ei käytetä niin paljoa kuin Euroopassa. Joillakin alueella Vetokattokin toimii pelkästään ristikon asentamiseen eikä aluskatetta tarvita. Puhutaan pienemmistä hyödyistä, mutta hyödyistä kuitenkin nopeamman ja turvallisemman asennuksen myötä.

-Lauri

Subsidiary or not?

 

I am sitting with my headphones on and listening to music while relaxing my mind by watching outside from a huge window and staring winterly, massive shapes of Häme castle . I am thinking about the world markets and I am trying to think how to manage this huge area. The most urgent thought handles about bigger market incorporation with subsidiaries. It would work in the area of European Union but outside of that it would be more challenging. I am thinking both the positive and negative sides of incorporation.

One of the benefits could be credibility in the eyes of locals; local office, where the people are familiar with the local culture and language and they would take care of Vetokatto business. Another thing would be controlling the risks; subsidiaries wouldn’t have impact for the parent company’s actions. Thirdly, it would be easier to keep track and control the contracts. There would be people in the target country who would follow the local markets and they would be able to react fast in the changing markets. By taxations the corporate would form a clear entirety and there would be no need to talk about the taxable incomes with the tax authority of the target country.

There are also downsides. If the subsidiaries are unprofitable, you can’t reduce it from the parent corporations profit. Every corporation needs financial capital and organize a financial management by the law of the target country. It’s valid to find trustworthy and professional staff for the corporation which can take a lot of time and resources. It would be challenging.

I have many things to figure out. In incorporation has positive sides and when I am listening to myself it advices me to act case-by-case depending of the size of the markets. Probably so, but on the other hand strong concepting and the way to work brings stability to the action.

I am harboring my thoughts and I’m going to find out more from the people who are more familiar with these kind of things. I guess only the time will tell which solution I will end up.

-Lauri

—————————-

Tytäryhtiö vai ei?

Istun kuulokkeet korvilla ja kuuntelen musiikkia samalla kun rentoutan mieltä katsomalla isosta ikkunasta talvisen Hämeenlinnan jyhkeitä muotoja. Mielessäni pyörii maailman markkinat ja miten hallinnoida sitä valtavaa aluetta. Päällimmäisenä on ajatus isompien markkinoiden yhtiöittämisestä tytäryhtiöillä. EU:n alueella se toimisi hienosti, mutta ulkopuolella olevissa tytäryhtiöissä toiminta olisi luultavasti haastavampaa. Mieleeni nousee yhtiöittämisen hyötyjä ja haittoja.

Yksi hyöty voisi olla uskottavuus paikallisten silmissä; paikallinen konttori, missä kulttuuriin ja kieleen sopeutuneet ihmiset hoitavat Vetokatto bisnestä. Toinen hyöty voisi olla riskien hallinnassa; tytäryhtiöllä ei olisi vaikutusta emoyhtiön toimintaan. Kolmas merkittävä hyöty olisi sopimusten hallinnassa ja seurannassa. Kohdemaassa olisi ihmisiä, jotka seuraisivat täysipäiväisesti paikallista markkinaa. He Kykenisivät reagoimaan nopeasti markkinoiden tarpeisiin. Verotuksellisesti yhtiö muodostaisi selkeän kokonaisuuden, eikä kohdemaan verottajan kanssa tarvitsisi käydä keskustelua verotettavasta tulosta.

Haittojakin on. Mikäli tytäryhtiö tekee tappiota, sitä ei voi vähentää emoyhtiön tuloksesta. Jokaiseen yhtiöön tarvitsee sijoittaa pääomaa ja järjestää taloushallinto erikseen kyseisen maan lakien mukaisesti. Yhtiöön tarvitsee löytää luotettava ja ammattitaitoinen henkilöstö, johon voi mennä aikaa ja resursseja. Koko kuviosta tulisi hallinnollisesti raskas.

Tässä on minulla vielä aika paljon selvitettävää itselleni. Yhtiöittämisessä on puolensa. Kun kuuntelen sisintäni, se neuvoo toimimaan tapauskohtaisesti markkinan koon ja luonteen suhteen. Luultavasti niin, mutta toisaalta vahva konseptointi ja tapa toimia tuo vakautta toimintaan.

Annan ajatusten hautoa ja selvitän asiaa lisää sellaisilta henkilöiltä, ketkä ovat olleet asian kanssa enemmän tekemisissä. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädyn.

-Lauri

Hyvä paha sinnikkyys

Mieleeni nousee muisto lapsuudesta. Olin 12-vuotias. Olin päättänyt tehdä itselleni jääkiekkokaukalon meidän rantaan ”biitsi”-kentän hiekalle. Rakentaisin laudoista kaukalon laidat ja nostaisin uppopumpulla järvestä veden. Kerroin aikeistani vanhemmilleni. En mielestäni saanut selkeää vastausta, epäilevä fiilis keskusteluista jäi.

Tiesin työmaakopista löytyvän uppopumpun ja sähköjohtoakin olevan tarpeeksi, jotta saan sähköt 70 metrin päähän rantaan. Aloin rakentamaan kaukalon laitoja. Betonimuoteista purettua lautaa oli riittävästi ja rakensin kuusi lautaa korkeaa (60cm) laitaa koko kentän ympäri. Rakennusvaihe meni kivasti. Koulun jälkeiset illat täyttyivät rakentamisesta ja pelaamisen haaveilemisesta. Aikaa meni noin kolme viikkoa.

Kun kaukalo oli valmis, tuli ensimmäiset kovat pakkaset. Oli lähes -20° pakkasta ja koulusta päästyäni aloin virittämään sähköjä rantaan. Naama ja sormet olivat jäässä, kun viimeinen sähköjohto oli aukaistu. Mutta sen pituus ei riittänytkään, johto jäi noin viisi metriä vajaaksi rannasta. Sisälläni kiukku kuohahti. Juoksin 70 metrin matkan ylös työmaakopille itku kurkussa. Kaivoin uppopumpun esiin. Huomasin siinä olevan pitkän johdon ja into ja ilo nousi jälleen pintaan.

Kannoin pumpun rantaan. Rannassa huomasin, kuinka kylmä alkoi sattumaan varpaissani. En välittänyt, sillä halusin saada ensimmäisen jääkerroksen jäädytettyä. Juoksin hakemaan vielä halogeenivalon sillä pimeys haittasi jo näkemistä. Liitin uppopumpun johdon ja vedin pumpun jäälle nähdäkseni mihin kohtaan avanto olisi hyvä tehdä. Otin kirveen ja aloin hakkaamaan jäähän sopivaa reikää. Alku sujui kivasti, kunnes jäinen vesi alkoi roiskumaan jokaisen lyönnin seurauksena naamalle ja silmille. Olo alkoi muuttumaan tuskaiseksi. Hanskat ja haalarin hihat kastuivat litimäräksi ja jäätyivät tönköiksi. Silmät eivät meinanneet pysyä auki kun silmäripset alkoivat tarttumaan toisiinsa.

Raivo liikutti kättä ja lopultakin neliön muotoinen jääpala irtosi. Painoin sen nopeasti jään alle. Heitin hanskat sivuun ja koitin lämmitellä sormia halogeenivalon lämmössä. Otin lampun käteen ja koitin lämmitellä naamaani. Totesin sen turhaksi joten otin metallisen pumpun paljaisiin käsiini. Asensin sen lautaan kiinni roikkumaan ja sitten avantoon. Lähdin vetämään jäistä pumpun letkua kentälle päin vain huomatakseni, että se oli ihan liian lyhyt, eikä yltänyt lähellekään kenttää. Kylmyys ja valtava pettymys sai kyyneleet ja raivon pintaan.

Kun järki alkoi toimia, mietin hetken miten saisin veden kentälle. En keksinyt mitään, eikä oloa helpottanut tieto siitä, että kaikki tavarat piti kerätä vielä takaisin paikoilleen. Luovutin ja lähdin laahustamaan lämpimää kohden itkien ja tuntien vahvaa pettymystä.

Sisällä lämpimässä, veren alettua kiertämään, päätin että hommaan pidemmän letkun. Sen avulla pääsen pian luistelemaan omalle jäälle. Laitoin kuivat hanskat ja pipon ja lähdin keräämään levittämäni tavarat takaisin paikoilleen. Takaisin sisälle päästessäni kello oli jo paljon. Läksyt jäivät tekemättä, mutta mieli oli luistelemassa jo omatekemällä jäällä.

Uusi letku maksoi paljon. En muista kuinka kauan meni, että sain sen vihdoin ostettua. Muistan kuitenkin mitä sen jälkeen tapahtui. Oli jälleen kylmä. Tein kaiken järkevämmin, kuin edelliskerralla ja olin melko hyvässä lämmössä käynnistäessäni uppopumpun. Juoksin letkun päähän ja vesi alkoi valumaan letkusta kentälle. Tunsin suunnatonta iloa ja riemua, kunnes veden tulo yhtäkkiä lakkasi. Juoksin pumpulle ja nostin sen vedestä. Huomasin pumpun olevan täynnä hiekkaa ja jäätynyttä sohjoa. Samalla minun oli taas todella kylmä ja rintaa puristi ikävästi.

Oma jää jäi tekemättä ja kaukalon purku oli edessä seuraavana kesänä.

Pieni poika olisi tarvinnut osaavaa apua jäädytysurakkaan, mutta omasta mielestään itse piti pärjätä ja osata kaikki. Sisua oli riittävästi. Tietoa ja taitoa myös. Ympäristön vaikuttamiin muutoksiin en kuitenkaan osannut reagoida paineen alla oikealla tavalla.

Huomaan pikku-Laurissa ja vähän isommassa Laurissa yhtäläisyyksiä. Pitäisi pärjätä itse ja osata jo kaikki. Liiallisena sinnikkyys kääntyy kuitenkin itseä vastaan. Se voi saada lyömään päätä seinään aivan turhaan tai jopa suututtaa neuvottelukumppanit. Onneksi nykyään huomaan kun sinnikkyyteni menee yli. Silloin pysähdyn ja toimin toisin!

-Lauri

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Istun kahvilassa iso latte kädessäni ja odotan tapaamisen alkua. Tämä juuri alkanut vuosi tulee olemaan minulle iso mahdollisuuksien vuosi. Kun syvennyn ajatukseen, huomaan sen jopa pelottavan minua. Joku peikko kuiskii korvaani, ettei minusta ole niin isoon peliin. Ei minulla ole siihen tarvittavaa kokemusta eikä tietotaitoa. Hetken ajattelen, että näin on ja mieli meinaa sukeltaa.

Siinä hetkessä, kun tunne alkaa voimistua ja paine alkaa painamaan alaspäin, tunnen kuinka tuttu vahva innostumisentunne alkaa saada valtaa ja nostaa ryhtiä suoremmaksi. Mieli nousee ja kirkastuu. Haasteista innostuva puoleni valtaa mieleni. Vastaan kuiskuttelijalle: ”Ei minusta olekaan siihen yksin, eikä tarvitsekaan olla. Minulla on ympärillä hieno joukkue ja joukkue kasvaa niin paljon, kun on tarpeen, että meistä on yhdessä siihen isoon peliin.”

Olin juuri kaksi ja puoli viikkoa lomalla. Loppuvaiheessa mielessäni alkoi tuo ”hyvän ja pahan” taistelu. Olin tottunut jo oleiluun ja laiskistunut. Ääripäästä toiseen. Sellainen taidan olla; joko kaikki menee mielessäni hienosti, tai rytinällä metsään. Vuosi 2018 alkoi osaltani tunteiden taistolla.

Haasteenani on löytää tälle vuodelle oikea tasapaino ulkomaan työreissujen ja kotipesässä tehtävän työn välillä. Se on koko joukkueen kannalta todella tärkeää. Ajoittain tulee varmasti väsymystä ja hetkiä jolloin tekisi mielellään ihan jotain muuta. Vastapainoksi on hyvä löytää asioita, jotka saavat mielen pois bisneksestä.

Haastetaan itseämme vuonna 2018!

-Lauri

Koti-ikävä

Lentokone nousi juuri mustalle taivaalle. Mieleeni nousee läheiset rakkaat ihmiset. Näen heidät jälleen muutaman tunnin kuluttua. Ikävä painaa jo mieltäni, enkä malttaisi odottaa jälleennäkemistä. Olin viisi päivää reissussa. Työn puolesta se tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta, mutta viisi päivää erossa rakkaista tuntuu paljon pidemmältä.

Työreissut muistuttavat ajoista, jolloin ei ollut perhettä. Illalla kun kömpii sänkyyn, sänky tuntuu tyhjältä ja tunteettomalta. Kukaan ei ole toivottamassa hyvää yötä, kenenkään kylkeen ei voi painautua, eikä kukaan ole kertomassa kuinka paljon rakastaa ja välittää. Kun nukahtaa, herää aamulla ja tuntee yön olleen todella lyhyt. Kun on tottunut heräämään muutaman kerran yössä, ”läpinukuttu” yö tuntuu vajaalta. Kotona on todella ihanaa, kun saa nukahtaa muutaman kerran yössä jolloin yöt tuntuvat ruhtinaallisen pitkiltä. 🙂

Sinkkuna nautin omasta tilasta ja ajasta. Toki edelleen nautin, mutta muutaman päivän jälkeen alan jo kaipaamaan kaikkea sitä mitä perhe tuo elämääni. Perheen kautta on mm. helpompaa hallinnoida työn ja vapaa-ajan suhdetta. Kun on perheen parissa, silloin lähtökohtaisesti en ole töissä, vaan vapaalla. Työreissulla teen työtä käytännössä koko ajan.

Perhe-elämä ei aina ole helppoa. Eteen tulee jatkuvasti tilanteita joissa on hyvä osata suhtautua aikuismaisesti, eikä lähteä lapsen mukaan taistelemaan sovituista rajoista. Se on välillä raskasta, enkä aina koe onnistumisen tunteita. Kaikesta huolimatta se on äärimmäisen palkitsevaa. Sain reissussa ollessani videon, jossa rakas tyttöni väsyneenä ja surkeana nyyhki ikäväänsä isäänsä, minua kohtaan. Video nosti ikävän ja onnen kyyneleitä silmäkulmiini. Vaikka en ole onnistunut täydellisesti isänä, jossakin olen sentään onnistunut ja sen tuntuu ihanalta.

En vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa. Vaikka ruuhkavuodet painavat ja vauhtia on joka puolella vähintäänkin tarpeeksi, koen elämäni mielekkäänä ja palkitsevana. Olen kiitollinen tilanteestani, kaikin puolin. Ihana tunne valtaa kehon, kun kone alkaa laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokenttää kohden ja tiedän saavani rakkaat syliini pian.

-Lauri

Työn jäsentäminen, janaa vai pilviä?

On muuten mielenkiintoinen prosessi meneillään; etsimme minulle assistenttia haastavaan tehtävään. Onneksi olen ulkoistanut rekrytoinnin. Pääsen sitten mukaan siihen kaikkein kiinnostavimpaan vaiheeseen, jossa profiloimme erilaisia ominaisuuksia ihmisistä ja vertaamme niitä ominaisuuksiin joita haemme. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja mielen rakenteista.

Tämän rekrytointiprosessin aikana olen oppinut jälleen paljon lisää itsestäni. Esimerkiksi tapani järjestellä ja hallita työtehtäviä mielessäni on janamainen. Tehtävät ovat janalla peräkkäin ja tehtävien järjestyksiä on helppo vaihdella ja priorisoida. Tälle tavalle luontaista on tehdä tehtävät loppuun ennen kuin siirtyy seuraavaan. Häiriöiden sattuessa menee energiaa, kun luontaisesti ei haluaisi hyppiä hommasta toiseen.

Toinen tapa hallita työtehtäviä on pilvimäinen ajattelu. Eli työtehtävä on pilvi ja niitä pilviä on irrallaan erillään ja monesti paljon. Tässä tavassa luontaista on keskeyttää työtehtävä ja siirtyä seuraavaan tehtävään, kun tulee haasteita eteen tai kiinnostus vähenee. Aloitettu työ tehdään loppuun, kun ratkaisu tai into on jälleen syttynyt mieleen. Tämän tavan ihmiset ovat yleensä taitavia koordinoimaan.

Lopputuloksen suhteen ei ole merkitystä kummalla tavalla työtehtäviä käsittelee, jos on tavassaan taitava. Kun tullaan tiimityöskentelyyn tai rekrytointiin, niin näillä ominaisuuksilla on merkitystä. On tärkeä tiedostaa oma tapa toimia, jolloin on mahdollista löytää työkaveriksi henkilö, kenen kanssa luontaisesti toimii mm. työtehtävien hallinta hyvin yhteen.

Miten yhteistyöni toimisi pilvimallin omaavan henkilön kanssa? Se luultavasti veisi minulta paljon energiaa. Entä jos hän olisi jatkuvasti kyselemässä uusia tehtäviä, eikä saisi edellisiä tehtäviä tehdyksi samassa aikataulussa kuin itse saan. Yhdistelmä voisi toimia, mutta se vaatisi paljon suunnittelua ja aikaa. Joten jos saan luontaisesti samoin työtä jäsentävän kaverin työparikseni, yhteistyömme toimisi helpommin.

Kummalla tavalla sinä jäsennät tehtäviäsi?

-Lauri

Mualiman markkinat

Lento meni kivasti jutellen ja ajatuksia vaihtaen. Meille oli varattu takariviltä paikat, vaikka koneessa oli muuallakin tilaa. Saavuimme peltojen ja nummien luvattuun maahan, mutta vuokra-auto ei ollutkaan aivan helposti saavutettavissa. Lopulta se löytyi bussimatkan päästä. Ehdimme palaveriin, mutta vain koska tapaaminen siirtyi muutamalla tunnilla eteenpäin. Taisi olla pojilla ketunhäntä kainalossa, kun järjestivät meille matkaa. 😉

Seuraavana päivänä vietimme reilu kaksitoista tuntia autossa istuen, sillä kävimme tapaamisessa vähän kauempana tukikohdastamme. Tapaaminen oli kyllä kaiken sen istumisen arvoista. Saimme paljon lisää tietoa globaaleista ristikkomarkkinoista ja meille avautui ovet käytännössä ympäri maailman. Seuraavaksi pyrimme järjestämään myyntimatkat Yhdysvaltoihin ja Australiaan.

Ristikkobisnes näkyy olevan hyvin stabiloitunutta. Jo muutaman toimijan kautta saa halutessaan yhteyden lähes kaikkiin ristikkovalmistajiin. On uskomatonta, miten yhdellä toimijalla voi olla jopa 65% markkinaosuus koko maailman markkinoista! Siitä on meille valtavasti hyötyä, mutta myös haasteita. Hyödyt ovat selkeät, kun suurin toimija haluaa kanssamme yhteistyöhön. Haasteita puolestaan tuo se, että heillä on kokonsa vuoksi paljon neuvotteluvoimaa. Onneksi markkinoilla on toinenkin iso peluri, jolla on kova nälkä kasvaa. Heidän kiinnostuksensa Vetokattoa kohtaan tuo neuvotteluihin tasapainoa.

Hotellille palattuamme fiilikset ovat epätodelliset. Istun sohvalla lasiterassilla, enkä ole lomalla. Muistuu mieleen poika, joka ei jaksanut opiskella englantia, kun ei uskonut tarvitsevan sitä mihinkään. Vetokaton kautta pääsen tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ympäri maailman ja oppimaan kielen, mitä en uskonut koskaan tarvitsevani.

Saunassa rentoutuessani, ymmärrän miksi en ole aikaisemmin halunnut matkustella ulkomailla. Jääräpäisyyteni on ollut sen takana. Olisinhan ollut väärässä englannin kielen tarpeellisuudesta itselleni. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, alitajuisesti se on ohjannut minut pysymään kotimaassa muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Nyt voin tietoisesti myöntää olleeni väärässä ja päästää siitä uskomuksesta irti ja alkaa puhumaan englantia. Nyt minulla on siihen todellinen motivaatio! 🙂

-Lauri

Lähestyvän reissun suunnittelua ja mielikuvituksen lentoa

Kello herättää aamulla 5.45. Muutama leipä ja vahva kahvi naamariin ja menoksi. Nappaan matkalta Lauri S:n kyytiin ja ajamme Otaniemeen toimistolle aamujumpalle. Aamupuntin jälkeen maistuu kaurapuuro ja seuraavan työmatkan valmistelu alkaa. Kasaan tarvittavat matkatavarat, järjestelen materiaalit läppärille ja varmistan lentojen, vuokra-auton ja hotellin olevan kunnossa.

Puolilta päivin on palaveri kehitettävästä Vetokatto-ohjelmasta ja apista. Sen jälkeen käyn vielä uuden työntekijän rekrytointiin liittyviä asioita läpi, jotta saadaan haku käyntiin. Tämä on todellakin mielenkiintoinen haku, tarvitsen itselleni osaavan työparin, jonka kanssa kiertää maailmalla tekemässä Vetokattosopimuksia. Ulkoistimme haun, jotta saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen. Vihdoin pääsen keskittymään tulevaan matkaan.

Tulen olemaan viisi päivää reissussa. Mielenkiintoinen ja palavereiden täyteinen matka luvassa. Olen varannut hotellin, jossa on punttisali. Nyt aion huolehtia liikkumisestani matkan aikana. Vaikka palaverit venyisivät aamusta iltaan, käyn vaikka yöllä liikuttamassa itseäni salilla. Istuminen tappaa, joten vastapainoksi painoja kohti kattoa.

Nautin lentämisestä. Voin jo kuvitella itseni koneeseen, joka on juuri saanut luvan laskeutua vieraalle lentokentälle. Näen ikkunasta paljon hienoja peltoja ja isoja asuinalueita. Kuvittelen olevani keskellä hienoa peliä, jossa suoritan minulle annettua tehtävää. Uusia tehtäviä tulee eteen sitä mukaa, kun edellinen on hienosti suoritettu. Nautin tästä pelistä. Tiedän pääseväni tehtävän loppuun ja seuraavan alkuun. Saan siitä vahvaa mielihyvää.

Minulle on sanottu, että matkustaminen muuttuu raskaaksi, kun siitä häviää uutuudenviehätys. Olenko siis tuhoamassa omaa matkustamisen nautintoa lisääntyvällä matkustelullani. En haluaisi uskoa niin. Mietin, onko aikuinen ihminen menettänyt mielikuvitustaan ja kiinnostustaan ympäristöään kohtaan mikäli ei pysty nauttimaan jatkuvasta lentokoneella matkustamisesta.  Minulle lentäminen tarkoittaa aikaa omille ajatuksille, mielikuvitukselle ja ympäristön tarkkailulle.

Tutkailen ympäristöäni; minkälaisia kanssamatkustajia lähelleni on sattunut. Onko lomalaisia, työmatkalaisia, perheitä, pariskuntia ja minkälainen olo heistä tulee. Koneen henkilökuntakin saa osansa tarkkailusta. Kohta olen luonut päähäni pohjakuvan koneesta. Tiedostan istuvani siiven takana vasemmalla ikkunapaikalla. Hätäpoistumisreitit ovat tarkasti pohjakuvassa. Kun vieressä istuvan kanssa keskustelu hiipuu, eikä erityisen kiinnostavaa ympäristöstä enää irtoa, uppoudun omiin mielikuviin ja ajatuksiini. Mikäli olen huomannut erityisen mielenkiintoisia persoonia, saatan luoda ihmisistä koneessa oman hullun ”elokuvan”. Nautin suuresti olostani. Kiire ja vauhti jäävät ja keho alkaa rentoutumaan ja mieli vaeltelee omissa kerroksissaan.

Mukavia lentoja.

-Lauri

Oppeja nuoruudesta

Olipa kerran innokas kymmenvuotias poika, joka halusi vain pelata ja pelata. Välitunnit olivat parasta mitä koulu pystyi tarjoamaan, ainakin pojan mielestä. Koulu meni niin kuin meni. Mieli vaelteli pelikentällä erilaisten harhautusten ja kuvioiden perässä, luoden mitä ihmeellisempiä ratkaisuja. Erään kerran poika oli juuri ampumassa suoraan syötöstä palloa maaliin, kun napakka ääni keskeytti:

-Lauri sinun pitää mennä nyt!

-Häh! Mitä nyt? tuhahdin. Pikkuhiljaa aloin rekisteröimään luokkahuoneen, muut oppilaat, opettajan ja ovella seisovan erityisopettajan.

-Menehän nyt Lauri, opettaja toisti lempeästi.

Minua harmitti kovasti ja huutelin opettajalle jotain hölmöä poistuessani luokasta erityisopettajan perässä. Kävellessämme erityisopettajan huonetta kohden, minua alkoi harmittamaan käytökseni. Tykkäsin opettajastani, itseasiassa hän oli viehättävä nuori nainen.

Erityisopettajan istunnon jälkeen seisoessani ruokajonossa, opettajani tuli ja otti minut syrjään jonosta. Hän alkoi puhumaan käytöksestäni ja siitä, että hänestä tuntui, etten kunnioita häntä. Hävetti, halusin painua maan alle. Lupasin ettei käytökseni enää toistu.

Muutin vuoden sisällä toiselle paikkakunnalle. Lähtiäislahjaksi valoin opettajalleni  tinasta sydänkaulakorun. Kaivertaessani sydämmen muotoa puuhun, hän oli mielessää. Tuolloin en tajunnut, kuinka tärkeä opettajasta oli tullut minulle. Opettaja oli toiminnallaan saanut aikaan turvallisen ja mielekkään ilmapiirin. Halusin joka päivä kouluun, vaikka koulu ei sinänsä kiinnostanutkaan.

Muistelen lämmöllä aikaa, kun sain olla hänen oppilaanaan. Kiitos hänelle. Huomaan kaksi merkittävää asiaa noista ajoista, jotka kantavat ja ohjaavat toimiani edelleen. Ensinnäkin, tuo pikkupojan into ja heittäytyminen pelaamiseen, mikä on muuttunut yrittämiseksi ja itseni kehittämiseksi. Toiseksi, opettajan antama malli auktoriteetistä, välittämisestä ja suoruudesta. Jos opettaja olisi antanut jälki-istuntoa ilman pysäyttävää keskustelua (mitä tuohon aikaan tapahtui), en olisi ymmärtänyt mistä siinä oli kyse ja homma olisi jatkunut samaan malliin. Ihailin jo ennen episodia opettajaani. Hän käytti asemaansa hienosti ja viesti meni perille. Muutos oli iso. Syntyi molemmin puolinen luottamus ja hieno tunneyhteys.

On tärkeää, ettei käytä auktoriteetin asemassa valtaansa väärin, vaan tilanteen vaatimalla tavalla, niin kuin opettajani tuolloin. Edellä mainituista ominaisuuksista on ollut ja tulee olemaan paljon hyötyä urallani sekä elämässä yleensä. Ihmisillä on hyvä olla rajoja, elämmehän toisten ihmisten kanssa. 🙂

-Lauri