Veli ja yhtiökumppani

Minun ja veljeni Leevin ikäero on viisi vuotta. Olen vanhin ja Leevi on nuorin meistä viidestä sisaruksesta. Olemme kokeneet paljon elämää yhdessä. Pääni täyttyy monenlaisista tunteista ja kokemuksista. Sormeni eivät meinaa saada aikaan tekstiä. Mieleni on liian täynnä tunteita ja muistoja pystyäkseni jäsentelemään niitä.

Puhelin soi, ajatukseni singahtavat välittömästi kauas Skotlantiin. Puhelu tekee hyvää. Pääni on nyt huomattavasti selkeämpi.

Muistan, kuinka jo pienenä ihailin reipasta ja menevää pikkuveljeäni. Viiden vuoden ikäero ei ole haitannut meidän kemiaa. Alkuun olin se ihmettelevä ja suojeleva isoveli, myöhemmin leikki-, peli- ja treeni kaveri, ystävä, kilpailija, kämppis, työkaveri ja yhtiökumppani. Kun muistelen yhteistä koettua elämää, silmiini nousee onnen pisaroita; miten voinkaan olla niin onnekas, että minulla on niin hieno suhde veljeeni.

Tarinoita on vaikka kuinka paljon yhteisistä toilailuista. Keskitytään kuitenkin työpuoleen seuraavaksi. Yhdellä isommalla työmaalla vaihdoimme mielipiteitä niin että koko työmaa kaikui. Muut timpurit lopettivat työnteon ja ihmettelivät suu auki. Meistä se oli vaan normaalia mielipiteen vaihtoa. Useampaan kertaan työmailla on meille tultu sanomaan: ”taidatte olla veljeksiä”. Perusteluina havaintoon on ollut mm. ”saumaton yhteistyö, osaatte varmaan lukea toistenne ajatuksia, olette niin saman näköisiä ja annatte välittömän palautteen puolin ja toisin. Välillä äänikin nousee niin kovaksi, että pakko olla läheisiä”. Kun vielä rakennettiin, välillä oikeasti tuntui siltä, että osaa lukea toisen ajatuksia. Tuli hetkiä, kun tarvitsi jotain työkalua tai apua, eikä ehtinyt edes sanoa mitään niin toinen ojensi jo työkalua tai tuli auttamaan. Tai oli kysymässä jotain, mutta ei ehtinyt kysyä, kun toinen jo vastasi siihen.

Olemme Leevin kanssa todella kilpailuhenkisiä. Olemme lähes aina kilpailleet keskenämme. Alkuun se ei tietenkään ollut kovin tasaista, mutta myöhemmin tasoittuessaan on puskenut molempia äärirajoille ja eteenpäin. Kilpailuhenkisyys ilmeni myös vapaa-ajalla, molempien piti koittaa saada viimeinen sana. Läheisillä ja ystävillä on todella ollut kestämistä.

Nykyään tuosta kilpailuhenkisyydestä on isosti hyötyä työssämme. Tosin toisiamme vastaan emme oikein voi kilpailla. Olemme ehkä sen verran aikuistuneet, että osaamme suunnata sitä oikeaan suuntaan. Meillä on hyvin erilaiset roolit yhtiössä, mikä sopii hienosti. Ainainen kilpaileminen on hyvin kuluttavaa. Yhteinen kaksikymmentäviisi vuotinen taival on muokannut suhteestamme niin hienon, ettei sitä edes voi ymmärtää. Se tuntuu kuitenkin upealta. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta. Ja yhteinen taival jatkuu edelleen. Se muovautuu ja kehittyy uusiin suuntiin, enkä osaa edes kuvitella millainen se on kahdenkymmenenviiden vuoden päästä.

Kiitos tähänastisesta. Olet rakas veli ja tärkeä ihminen.

-Lauri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *