Lomaltapaluu

Lensimme yön ja saavuimme koti-Suomeen. Oli mukava palata tuttuihin rutiineihin ja ympäristöön. Loma teki todella hyvää, jos unohdetaan tahmeat kaksi-kolme ensimmäistä päivää takaisin sorvin ääressä. Minulle vakuuteltiin, että se on merkki onnistuneesta lomasta. Lomalla en vastannut kun muutamaan työtä koskevaan viestiin. Unohdin työni kokonaan muutamaksi päiväksi. Minun kannattaa lähteä kauemmas ja erilaiseen kulttuuriin, jossa riittää ihmeteltävää. Näköjään siten pääsen helposti pois työajatuksistani. Kai se on nyt uskottava loman hyödyllisyyteen ja jatkossa koitettava harrastaa sitäkin enemmän!

Kuulumme Suomalaiseen isoon konsortioon, jonka tavoitteena on remontoida mm. vanhoista kerrostalokiinteistöistä plusenergia-asuntoja. Remonteissa tasakatot muutetaan Vetokatolla pulpetti- tai harjakatoiksi. Vetokaton asennuksen jälkeen kevytrakenteiset kattoelementit nostetaan paikoilleen. Kattoelementeissä on kattopinta valmiiksi asennettuna. Kattopintana toimii auringon keräimet, jotka muodostavat valmiin vesikaton. Auringonkeräin kerää lämpöä ja sähköä. Lämpö johdetaan talteen maahan eristetylle alueelle ja käytetään tarpeen mukaan. Sähkö varastoidaan kiinteistöihin tuleviin akkuihin. Kiinteistöihin tulee useita Suomalaisia hienoja innovaatioita. Palaan tähän kokonaisuuteen myöhemmissä blogeissa.

Toimitamme ja asennamme Vetokatot, sekä kattoelementit joissa on auringonkeräimet. Teemme Suomessa ensimmäiset pilotointikohteet ja alamme toimittamamaan kokonaisuutta Suomeen sekä ulkomaille. Kysyntä on kokonaisuudelle isoa. Olemme tehneet toimituksista ison esisopimuksen ja tuotekehitys on täydessä vauhdissa. Aurinkoenergialla tullaan tulevaisuudessa kattamaan iso osa energiantuotannossa myös meillä Suomessa. Alla linkki, jossa kerrotaan maahan kerätystä aurinkoenergiasta. http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005187648.html?utm_medium=social&utm_content=ios.is.fi&utm_source=whatsapp&utm_campaign=whatsapp-share

On todella hienoa olla mukana kehittämässä ja luomassa uusia ratkaisuja markkinoiden tarpeisiin. On mukava olla jälleen työn ääressä. Hienoa jo käynnissä olevaa kesää.

-Lauri

Pieni tauko blogiin…

Tervehdys blogini seuraajat!
On tullut puhuttua siitä loman tarpeesta, joten nyt blogi ja työt jäävät hetkeksi tauolle ja minä suuntaan lomalle!
Blogi jatkuu uusin tekstein ja videoin parin viikon kuluttua!

-Lauri

Verta, hikeä ja kyyneleitä

Yrittäjä, mikä sana! Isoveli sanoo pikkuveljelleen: ”Voithan yrittää, muuta tuskin onnistut. Ei sinulla ole tarpeeksi voimaa.” Ja pikkuveli yrittää, mutta voimat eivät millään riitä. Minulle yrittäjä- sana on ollut pitkään negatiivinen sana. Se tuo mieleen ihmisen, joka tekee hirveästi työtä, saamatta siitä kunnollista korvausta.

Meillä suomalaisilla, tai ainakin minulla, on ollut sellainen uskomus, että vain ja ainoastaan kovan työn kautta voi menestyä. Ei ole muuta tietä. Mietin menneisyyttäni, ja jos menestyminen mitattaisiin työnteon määrässä, olisin menestynyt yhden elämän tarpeisiin jo ihan riittävästi. Se on tiettyyn pisteeseen hyvä uskomus. Fakta kuitenkin on, että tarvitsee tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan, kun haluaa menestyä. Ei tarvitse aina tehdä työtä hullun lailla ja ajaa itseään uupumispisteeseen.

Moni meistä uskoo, että tarvitsee vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä menestyäkseen. Sitä meille toistetaan lauluissa ja tarinoissa ja se uppoaa meihin. Sillä on ollut joskus tärkeä tehtävä. Kun elettiin sota-aikaa tuo oli totista totta. Minä haluan kuitenkin oppia nykypäivänä menestymään ja pärjäämään ilman edellä mainittuja uskomuksia.

Jotenkin nuo uskomukset ovat niin totta minulle, etten aina osaa kunnolla pysähtyä ja nauttia lomastakaan. Muutama viikko sitten kun rentouduin lämpimässä paljussa, minuun iski tunne, jonka mukaan minun pitäisi olla tekemässä bisnestä eikä istumassa lämpimässä paljussa. Olin ”tuhlaamassa” aikaa, kun olisin voinut olla hyödyksi jossain muualla. Rentoudu siinä sitten, kun mieli suunnittelee seuraavaa bisnessiirtoa.

Menestyn ja voin hyvin samalla kun nautin työstäni. Miltä sellainen uskomus kuulostaisi? Minusta ainakin hyvältä. Olen varmasti tehokkaampi ja tuottavampi kun olen levännyt ja virkeä. Vielä kun yrittäjä-sana muutettaisiin joksikin muuksi kannustavammaksi sanaksi. Olisiko vaikka menestyjä hyvä ? Jokainen voi määritellä itselleen mitä menestyminen tarkoittaa. 🙂

-Lauri

Mediatalo

Ajelimme veljeni kanssa Vetokaton julkaisutilaisuutta kohden. Olimme ottaneet jälleen kaksi uutta parannusta käyttöön, joilla suunnittelimme saavamme aikaiseksi paremman avauksen. Olimme tehneet erilliset tuet päätyelementin pystyyn tukemiseksi. Ne tukeutuivat seinän tuuletusväliin ja seinäpaneliin. Olimme myös muuttaneet vetotapaa suorasta vedosta väkipyörän kautta kulkevaksi vedoksi. Tilanne oli todella jännittävä. Paikalle oli tulossa rakennusalan mediaa, sekä joitakin talotehtaiden edustajia.

Puhelimeni soi. Sain tehtaalta tiedon, että Vetokattonippu oli juuri tippunut lastaustilanteessa maahan. Päätyräystäs oli vaurioitunut, eikä ollut tietoa oliko sisällä oleva tekniikka kunnossa. Tuohon aikaan tekniikkaa ei päässyt tarkistamaan nipun sisälle ennen kuin yhden välin oli aukaissut. Vetokattonippu painoi noin kaksi tuhatta kiloa, emmekä voineet tietää miten pahasti se oli vaurioitunut. Tuossa vaiheessa tunteet meinasivat hetken saada valtaansa.

Sitä tunnemyrskyä on vaikea kuvailla. Muutaman tunnin kuluttua Vetokaton pitäisi loistaa yleisölle ja lähtökohdat olivat nyt mitä olivat. MIKSI JUURI NYT, ajattelin.

Pääsimme työmaalle ja siellä oli kaikki kunnossa. Viimeisiä seinäelementtejä asennettiin paikoilleen. Meillä ei oikeasti ollut vaihtoehtoja, ainakaan itsemme mielestä. Työnsimme epäilykset syrjään ja aloimme hommiin. Asensimme vinssit ja narut paikoilleen. Ennen Vetokattonippua paikalle saapui lehdistö, talotehtaiden edustajia sekä äitimme. Äidin kohtaaminen nosti hetkeksi tunteet pintaan. Tilanne oli todella ristiriitainen. Olimme todella ison asian äärellä. Meille oli aukeamassa uusi tie ja mahdollisuus yrittäjinä, mutta tiellä oli todella iso MUTTA. Se oli epävarmuustekijä, josta emme vielä tienneet kuinka se päättyisi.

Vetokattonippu saapui myöhässä sitä kohdanneen onnettomuuden takia. Tarkastimme ulkoiset vauriot. Päätyräystään saisi korjattua jälkeenpäin. Se oli pienin huolemme tuossa vaiheessa. Nostimme Vetokattonipun talon toiseen päätyyn. Nyt siinä meni enemmän aikaa, kun emme olleet ehtineet harjoittelemaan sitä. Aukaisimme ensimmäisen välin ja totesimme tekniikan vaurioituneen toiselta puolelta jonkin verran. Päätimme suorittaa avauksen kuitenkin loppuun. Kävin ilmoittamassa tilanteen paikalla oleville ja aloimme hommiin.

Pian huomasimme muutaman ongelman. Ensinnäkin, ristikon alapaarre oli niin pitkä, että se hinkkasi koko matkan ajan seinäelemetin kainaloissa oleviin tuulensuojalevyihin aiheuttaen kitkaa ja kivaa ääntä :). Toiseksi, toisella puolella oleva vioittunut tekniikka ei toiminut niin kuin piti. Välillä ristikoiden välinen lukko ei auennut ja välillä se ei pitänyt. Vetokaton avaaminen oli melkoista taiteilua ja siinä meni paljon aikaa. Asennus onnistui tunnin aikana, vaikka se olisi voinut mennä varttiin. Harmitti ja jopa hävetti tulla talon sisältä paikalla olevien katsojien eteen.

Vastaanotto oli kuitenkin lämmin ja positiivinen. Sain taputuksia ja kehuja siitä kuinka hoidimme homman, vaikka oli ongelmia. Olimme kertoneet Vetokaton asennuksen onnistuvan jopa tuntiin ja pysyimme siinä. Sisimmässäni kuitenkin harmitti. Olisimme pystyneet paljon parempaan jos olosuhteet olisivat olleet kunnossa. Onneksi paikallaolijat eivät osanneet odottaa sitä. Meitä haastateltiin, saimme kukkia ja puhuttiin puheita. Se oli hullua, sillä sisimmässäni en vieläkään voinut nauttia suurelta harmitukseltani.

Sellainen Vetokaton lanseeraus. Alla linkki julkaisuun, jossa kuva-albumi tapahtuneesta.

http://www.rakennuslehti.fi/2015/08/mullistaako-tama-innovaatio-pientalojen-rakentamisen/

-Lauri

Vetokaton koekohteet

Ensimmäinen oikeaan taloon toteutettu Vetokatto vaati kovan pohjatyön. Kasasimme tehtaalla Vetokattonipun ja kokeilimme uudenlaista aluskatteen asennustyyliä.

Vetokatossa aluskate asennetaan suoraan ristikkonippuun, jolloin aikaa ei mene ristikoiden aukomiseen. Aluskatteen täytyy olla juuri oikealla roikunnalla, jotta vesi ohjautuu tuuletusrimasta poispäin. Kun aluskatetta asennetaan nippuun, asennuksessa tarvitsee olla oikeanlainen tekniikka nopean ja laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseen.

Tuolloin etsimme vasta oikeaa tekniikkaa. Aluskatteen asennus oli hidasta. Saimme niput valmiiksi, mutta tiukan aikataulumme vuoksi päivät venyivät pitkiksi.

Siirryimme työmaalle ja asensimme alaohjauspuut paikoilleen. Asensimme suurelementtiseinät ja nostimme ensimmäisen vetokattonipun paikoilleen. Yleisöä oli paikalla ja videokamerat tallensivat tilannetta. Vinssit olivat paikoillaan ja akkukoneet alkoivat pyörittämään vinssejä. Nippu lähti liikkeelle, mutta todella hitaasti. Ihmettelimme, mikä aiheuttaa niin kovan kitkan, ettei nippu kunnolla liikkunut.

Tuohon aikaan vetokattonipuissa oli kitkaa poistavat metalliset kelkat ristikoiden ja yläjuoksun välissä. Jälkeenpäin tajusimme kelkkojen olevan syypää suureen kitkaan. Vinssit vetivät nipusta ja veto tuli hiukan vinosta nippuun nähden. Veto väänsi ristikkonippua mutkalle, jolloin kitka oli todella kova kelkkojen rakenteen takia. Ristikot eivät meinanneet vapautua kelkan otteesta.

Meillä oli talon muodon vuoksi kolme vetokattonippua ja saimme asennettua ne iltaan mennessä juuri sopivasti ennen vesisadetta. Harmitti todella paljon. Asennus ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Aluskatekin oli liian löysällä. Olimme väsyneitä ja mieli matalalla. Olisi pitänyt päästä kehittämään Vetokattoa, mutta siinä meillä oli työmaa kesken.

Seuraavalle työmaalle muutimme vetotavan siten, ettei vääntöä kelkoille tullut. Talo oli kaksikerroksinen ja siinä oli seinäelementeissä kainalopaneloinnit valmiina alaräystäällä. Kun olimme saaneet asennettua kahden kerroksen seinät ja välipohjaelementit, nostimme vetokattonipun talon toiseen päätyyn ja avasimme sen. Asennus sujui hienosti edelliseen asennukseen verrattuna. Ongelmaa tuotti ainoastaan toisen päätyelementin alus- ja otsalaudat, jotka hinkkasivat kainalopanelointiin avauksen aikana. Yllä olevassa videossa näkyy kuinka lopulta poistimme hidasteena olevasta otsalaudasta palan pois. Asennus sujui hienosti ja saimme siitä lisää oppia mm, suunnitteluun, sekä intoa tulevia koitoksia varten.

Tuona kesänä rakensimme nämä kaksi taloa sovitulle asteelle ja niiden jälkeen koitti Vetokaton asennus Mediataloon. Mediatalo onkin ihan omanlainen tarinansa. 🙂

-Lauri

Hyvikset ja pahikset

5.4. Haluan kertoa Suomalaisista rahoittajista, jotka sijoittavat Startupeihin. Yrittäjyyteni varrella olen päässyt tutustumaan monenlaisiin. Heidät voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään. On hyvikset ja pahikset. Molemmista löytyy kokemusta.

Pahikset luulevat rahojensa, ja erityisesti heillä olevan vallan, olevan avain menestykseen. He huolehtivat, että he siunaavat investoinnit ja muutkin vähänkin isommat päätökset. Kun heillä on valta, he suojelevat rahojaan, eivätkä uskalla ottaa minkään näköistä riskiä. Riski epäonnistumisesta tarkoittaa heille maineen menettämistä. Samalla he sitovat operatiivisessa toiminnassa olevien kädet ja aiheuttavat yhtiölle hallaa. Epäonnistumisen pelko estää heitä oikeasti menestymästä.

Hyvikset tietävät arvonsa, mutta eivät välttämättä halua kaikkea valtaa itselleen. He ajattelevat rahoitettavan yrittäjän parasta. He ymmärtävät yrittäjän olevan avain menestykseen. Hyvikset ohjaavat ja sparraavat isällisesti yrittäjää eteenpäin. Heitä ei epäonnistumisen pelko hallitse. He uskovat mahdollisuuksiin ja tsemppaavat kohti menestystä.

Suomalainen järjestelmä tuottaa rahoitusenkeleitä molempiin kategorioihin. Järjestelmä opettaa sijoittamista, liiketoiminnan kasvattamista, sekä kaikkea mitä sijoittajan on hyvä tietää. Pahikset poimivat opeista tavat, millä suojata sijoitustaan, eli kuinka päästä vallan kahvaan kiinni. Tiedän muutaman tapauksen, missä yrittäjälle on tehty sopimus, jossa yrittäjältä on otettu käytännössä valta kokonaan pois. Toki yrittäjä on mennyt itse allekirjoittamaan sen sopimuksen. Mutta sellaisia papereita ei hyvikset kehtaa edes tarjota yrittäjälle.

Yrittäjien ei kannata sokeasti luottaa rahoittajan hyvään tahtoon, vaan luetuttaa sopimukset aina omalla lakimiehellä. Muutoin saattaa joutua tilanteeseen, missä yhtiö junnaa paikoillaan ja innokkaiden avainhenkilöiden kädet on sidottu. Sieltä eteenpäin pääseminen onkin sitten haasteellista ja aikaa vievää puuhaa.

Kehoitankin erityisesti startupeja tarkkaavaisuuteen. Sinisilmäisyydelle ei tuossa vaiheessa ole tilaa. Käyttäkää apuna ammattilaisia, ettette tee peruuttamattomia virheitä.

Onneksi Suomessakin on paljon hyvis-sijoittajia, ketkä uskaltavat ja haluavat aidosti menestyä. Iso peukku heille. Heitä tarvitaan Suomen nousukiitoon. Rakennetaan Suomi yhdessä jälleen kukoistamaan. Taataan kaikille Suomessa oleville hyvät elämän edellytykset.

Kaikesta huolimatta, Suomi on loistava maa elää ja yrittää.

Hienoa viikonloppua.

-Lauri

Ensimmäinen näyttö

Vatsanpohjassa kihelmöi kivasti. Väsymys pehmensi tunteitani ja nautin tilanteesta. Läppä lensi ja taisin jotain lauluakin laulella. Näyttöön osallistuvat tahot olivat paikalla ja Vetokaton avaus saattoi vihdoin alkaa.

”Änn yyyy teeee nyt!” Akkukoneet alkoivat laulaa venevinssien säestyksellä ja nippu lähti liikkeelle. Aina kun etäisyydenmäärittäjä pysäytti ristikon oikeaan kohtaansa, kuului pahvin repeämisääni ja seuraavien ristikoiden väli lähti aukeamaan. ”Huipputekniikka” toimi moitteettomasti. Kerran akkukone irtosi venevinssistä ja avaus keskeytyi hetkeksi. (Yllä video VKn asennuksesta) Muuten avaus onnistui moitteitta. Muutama kehukin kuului korviini. Nautin tilanteesta ja syvällä sisällä tunsin iloa onnistuneesta Vetokatto-koetilanteesta. Edeltävien päivien aikana kokemani ylämäet saivat tarkoituksensa. Tuntui upealta, ettei annettu periksi. Ei se helppoa ollut, mutta tulipahan tehtyä. ☺

Sovittiin seuraavaksi kolme talopakettikohdetta. Kahdessa näistä kohteista oli tarkoitus testata Vetokattoa oikeissa olosuhteissa ja kolmannessa suorittaa Vetokaton julkaisu yleiseen tietoon.

Tuo aika oli todella kiireistä aikaa. Sopimukseen kuului, että pystytämme talopaketit kahteen ensimmäiseen kohteeseen, valmistamme Vetokatot ja asennamme ne. Tämän kaiken lisäksi tuotekehittelyt ja uusien osien testaus hoidettiin samaan aikaan. Kasasimme itsellemme liikaa tehtävää ja jääräpäinä ei koitettu muuttaa ohjelmaa, vaan tehtiin enemmän töitä. Ikään kuin kaikki pitäisi tehdä itse. Eikä varsinkaan apua voitu pyytää.

Kaikki työ mikä ei ollut Vetokaton kehittämistä, oli turhaa. Näin jälkeenpäin ajatellen, meidän olisi pitänyt hoitaa nuo kuviot toisin. Meidän ei olisi pitänyt tehdä taloasennuksia ollenkaan. Se söi liikaa energiaa ja aikaa Vetokaton kehitystyöstä. Ja se näkyi seuraavissa Vetokaton testiasennuksissa.

Jälleen kerran, tavoite oli hyvinkin optimistinen. Kyseisistä asennuksista myöhemmissä blogeissa lisää.

– Lauri

Väsyttää, ei väsytä, väsyttää, ei väsytä…

10.3. Rentoudun mukavassa keinutuolissa Innovation Housen tiloissa. Ihmettelen mielessäni miten moni pieni asia vaikuttaakin niin isosti mieleeni ja siihen mitä saan aikaiseksi. Kun vastaan tulee innostuneita, aitoja ja hyväntuulisia ihmisiä, tuntuu kuin elimistöön alkaisi kertyä ihmeellistä energiaa. Energiaa, jonka avulla kaikki on mahdollista. Maailma kirkastuu ja alan näkemään paikkoihin mihin en aikaisemmin nähnyt.

Juuri sellainen olo minulla nyt on. En malttaisi odottaa ensi viikkoon. Ikään kuin jokainen solu sisälläni haluaisi lähteä lentämään. Kun liikuttelen jäseniäni, huomaan kuitenkin olevani fyysisesti melko loppu. Vähintäänkin hyvin väsynyt.

Mietin tarkemmin mitä tänään onkaan tapahtunut. Olen tavannut innostuneita ihmisiä ja saanut heistä paljon hyvää energiaa ja innostusta. Mutta on toinenkin merkittävä seikka. Olen ottanut jälleen sen siivet-antavan ihme-kofeiininapin. Sen takia kehoni ei meinaa rauhoittua ollenkaan. Kehoni on joka sekuntti valmiina sinkoamaan keinutuolista ja tekemään maailmanennätyksen. Siltä se ainakin tuntuu.

Olen siis väsynyt ja loman tarpeessa. En vaan malttaisi jäädä lomalle. Ikään kuin työstäni olisi tullut elämää suurempi asia. Päässäni alkaa pyörimään sekavia ajatuksia. Kokoan niitä hetken ja ymmärrän ainakin yhden virheen, mitä teen toistuvasti.

En kuuntele kehoni viestejä. En usko, kun se yrittää sano minulle, että tarvitset lomaa ja lepoa. En suostu uskomaan, etten muka voisi jaksaa. Ja sitä paitsi, siksihän kofeiini on keksitty, että sitä taas jaksaa painaa silmät kiiluen eteenpäin. 😉

Enkö oppinut Äitini tapauksesta mitään? Tottakai opin, mutta taitaa olla eri asia ymmärtää ja vielä toteuttaa sitä oppia elämässään. Työnteon merkitys on kasvanut vaan niin syvälle ja niin pienenä pikku-Laurin sisimpään, että se tulee olemaan vaikeaa. Halua siihen ainakin löytyy. Kai ne kofeiinipillerit pitäisi heittää roskikseen. 😀 (”Haaskuuta, ei kannata”, joku supittaa korvaani).

-Lauri

Tuotekehitystä

Sovimme Koskisen Oy:n kanssa testipäivän, jolloin katsottaisiin toimiiko ideamme. Se olisi ratkaiseva testi, jonka jälkeen tiedettäisiin panostaako Koskisen Oy Vetokattoon. Optimistisina poikina asetimme päivämäärän niin pian kuin mahdollista. Halusimme päästä vauhtiin. Laskimme, että saisimme etäisyydenmäärittäjät viikkoa aikaisemmin meille. Luotimme myös niiden toimivuuteen. Ei käynyt edes mielessä, ettei ne välttämättä toimisi. Mielikuvissa meillä oli kaikki valmiina. Käytäntö osoittautui kuitenkin erilaiseksi.

Etäisyydenmäärittäjät eivät saapuneet sovittuna päivänä, vaan neljä päivää myöhemmin torstaina. Perjantaina osien kasaamisessa meni iltapäivään asti. Sitten huomasimme, etteivät ne edes toimineet. Olimme sopineet Vetokaton näyttöpäivän maanantaiksi.

Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Siitä ei edes puhuttu. Etäisyydenmäärittäjässä oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin lukko, mikä pitää ristikkonipun kasassa, ei toiminut. Toiseksi jousi, mikä painaa etäisyydenmäärittäjän täysin auki-asentoon, oli auttamatta liian heikko.

Kello oli 15.00 perjantaina. Aloin soittelemaan jousipajoille, mutta eihän kukaan enää siihen aikaan kyennyt jousia tekemään. Onneksi Lahdesta Jousivesa-niminen yritys suostui myymään meille jousilankaa. Ajoimme Lahteen. Jousivesan omistaja tuli perjantainvietostaan, myi meille jousilankaa ja kertoi jousenteon perusteet. Iso kiitos hänelle!

Ajoimme takaisin tehtaalle ja huoltopajalla. Hitsasimme aputyökalut, jotka kävivät akkukoneeseen ja ruuvipenkkiin. Väänsimme 140 kappaletta jousia. Huoltopajalla yövuorolaiset olivat vähintäänkin kiinnostuneita ja huvittuneita meidän touhuista. Saimme jouset valmiiksi yhden aikoaan yöllä. Ajoimme reilun tunnin kotiin, laitoimme uunin täysille ja lämpökäsittelimme jouset. Neljän aikaan laitoimme vihdoin silmät kiinni.

Parin tunnin päästä, kuudelta aamulla, lähdimme ajamaan takaisin kohti tehdasta. Tehtaalla testasimme toimivatko tekemämme jouset. Jousia kohtaan osoittamastamme rakkaudesta huolimatta, jouset eivät toimineet. Kierroksia oli auttamatta liian vähän. Jousen jouduttua ääriasentoon, se ei palauttanut sen paremmin kun ne löysätkään etäisyydenmäärittäjät. Ei auttanut muu kuin keksiä toinen tapa.

Päädyimme ratkaisuun, jossa etäisyydenmäärittäjä painettiin auki ollessaan hieman yli. Tällöin se ei palautunut, vaan pysyi auki. Heittoa kokonaismittaan syntyi yksi tai kaksi milliä per väli. Emme välittäneet siitä, sillä nyt Vetokatto piti saada toimimaan ja näyttämään hyvältä.

Asensimme etäisyydenmäärittäjät paikoilleen ristikkonippuun ja keksimme kokeilla pahvia ristikkonipun automaattilukkona, niiteillä kiinnitettynä. Se toimi hyvin. Laitoimme niittejä sopivan määrän, jolloin kukin ristikko avautui oikeassa järjestyksessä. Oikeaa huipputekniikkaa. 🙂

Olimme lauantaina kotona puolen yön aikaan. Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle jo kuudelta. Yhtiökumppani toi meille venevinssit Biltemasta, joilla pääsimme testaamaan nipun avausta. Keksimme käyttää akkukoneita venevinsseihin yhdistettynä. Avasimme nipun kerran, asensimme aluskatteen ja tuuletusrimat. Valmistelimme mallin loppuun ja siivosimme jälkemme.

Ehdimme nukkua useamman tunnin seuraavaan yönä, mutta kyllä se väsy painoi silti maanantaiaamuna. Olimme painaneet viikonlopun yli energiajuomien voimalla, vähällä ruualla ja unella. Se tuntui jo kropassa, mutta näytönpaikka antoi virtaa. Olimme ison äärellä.

En osaa oikein kuvailla silloisia tunteitani. Olin todella väsynyt, mutta samalla terävä ja fiilis oli hieno. Meillä oli kaikki valmiina sovittuna päivänä. Olimme jälleen askeleen lähempänä tavoitettamme.

  • Lauri

 

Tunteita ja muistoja

5.2.2017

On sunnuntai. Olen juuri tullut kiekkoharrastuksestani. Mieleni kyntää matalalla, vaikka yleensä kiekon jälkeen on hieno ja kevyt olo. Tänään jäällä oli suru pinnalla. Kroppa ei totellut aivojen käskyjä, eikä pelaaminen kiinnostanut ollenkaan.

Ihmettelen mieltäni ja sen toimintaa. Äitini voi jo paremmin, onhan pahimmat vaiheet jo selätetty. Lähes vuoden sairasloma antaa hänelle rauhan toipumiseen. Miksi minä nyt suren? Hän palautuu hyvin, vakavia haittoja tuskin jää. Tunnen äitini, hän on taistelija. Hän taistelee itsensä kuntoon taas niin kuin aina ennenkin. Olemme selviytyjiä. Mikä saa tunteeni nyt nousemaan? En keksi vastausta.

Yksi ajatus kolkuttaa päässäni. Olisiko nyt aikani surra tapahtunutta? Nyt kun tilanne on vakaa, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. En halua päästää suruani valloille missä vaan. Ehkä olisi hyvä lähteä yksin luontoon ja houkutella tunne siellä ulos. Antaa tunteen vaan tulla, niin kuin se tulee.

Nuorempana tällainen tilanne ei ollut minulle haastava. Osasin purkaa tunteitani melko helposti. Jos olin vaikka vihainen, menin ullakolle purkamaan vihani nyrkkeilysäkkiin. Tai kun olin surullinen, menin jonnekin rauhalliseen paikkaan ja annoin surun tulla. Annoin tunteiden tuntua, se eheytti.

Kun myöhemmin huomasin, etten saanut vanhempieni avioerohässäkässä tulleita tunteita ulos, treenasin itseni niin loppuun, etten kyennyt enää pitämään niitä kaikkia tunteita sisälläni. Tunteet purkautuivat paineella ulos puhdistaen sisintäni valtavasti. Se vapautti niin paljon, että pystyin jälleen käsittelemään tunteitani. Ehkä siksi olen tänään urheillessani herkemmällä päällä. Ehkä toimiva tapa päästä alkuun, olisi taas treenata itsensä piippuun.  Jotenkin aikuisena tuo tuntuu hankalalta tämän vauhdin keskellä.

Mieleeni nousee kuvia lapsuudesta, sen ilmapiiristä ja ympäristöstä. Meillä on ollut mahdollisuuksia. Asuimme Kallaveden rannalla ja meillä oli paljon tilaa. Oli rakennustyökalut ja paljon rakennusmateriaaleja. Sain käyttää kaikkea mieleni mukaan. Rakentelin 12-17 vuoden ikäisenä paljon. Rakensin kaikenlaista. Kun sain idean, hain tarvittavat työkalut ja materiaalin ja toteutin itseäni. Rakensin toinen toistaan hienompia jääkiekko- ja jalkapallomaaleja. Pyssyjä, metsään vankilan ja kaupan, sekä hyppyrimäen. Lopulta rakensin puusta, vaijereista ja väkipyöristä kuntosalin itselleni. Se oli silmäteräni. Siinä oli kaikki hienoudet mitä nykyäänkin on saleilla. Oli säädettävä punneruspenkki, jossa oli etu- ja takareisille koukistajalaite. Oli ylä- ja alataljat, ristitalja ja kyykkyteline. Ja kaikki oli puusta tehty. Taljoissa oli alumiiniset siivousvarret, joiden ympärillä oli sopiva muoviputki mihin oli kiinnitetty painoille teline. Silikonispraytä väliin, niin kitka oli pieni. Penkit oli pehmustettu superlonipatjoilla. Alkuun käytin painoina eri kokoisia muovipulloja, jotka oli täynnä vettä tai hiekkaa. Käytin monta tuntia viikossa ”tuotekehitykseen”. Rakastin sitä touhua. Voimien kasvaessa ostin tienaamillani rahoilla oikeat painot ja tangot. Se oli todella mahtavaa.

Esimerkkejä siitä, kuinka hieno ympäristö minulla on ollut kasvaa ja kehittyä, olisi monta. Molemmat vanhempani ovat olleet yrittäjiä. Olen saanut ”yrittäjä kasvatuksen”. Olen Vanhemmilleni todella kiitollinen, että he ovat opettaneet minulle työn teon tärkeyden, sekä mahdollistaneet luovuuden ja sen toteuttamisen.

Yrittäjänä harvoin tehdään kahdeksan tunnin päiviä. Tehdään se, mitä tarvitsee tehdä. Joskus on mennyt yli vuorokausi samoilla silmillä. Joskus siitä maksetaan ja toisinaan ei. Olen saanut vanhemmiltani lahjana luovuuden ja rohkeuden yrittää. Iso KIITOS teille rakkaat äiti ja isä. Rakastan teitä.

-Lauri