Tuotekehitystä

Sovimme Koskisen Oy:n kanssa testipäivän, jolloin katsottaisiin toimiiko ideamme. Se olisi ratkaiseva testi, jonka jälkeen tiedettäisiin panostaako Koskisen Oy Vetokattoon. Optimistisina poikina asetimme päivämäärän niin pian kuin mahdollista. Halusimme päästä vauhtiin. Laskimme, että saisimme etäisyydenmäärittäjät viikkoa aikaisemmin meille. Luotimme myös niiden toimivuuteen. Ei käynyt edes mielessä, ettei ne välttämättä toimisi. Mielikuvissa meillä oli kaikki valmiina. Käytäntö osoittautui kuitenkin erilaiseksi.

Etäisyydenmäärittäjät eivät saapuneet sovittuna päivänä, vaan neljä päivää myöhemmin torstaina. Perjantaina osien kasaamisessa meni iltapäivään asti. Sitten huomasimme, etteivät ne edes toimineet. Olimme sopineet Vetokaton näyttöpäivän maanantaiksi.

Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Siitä ei edes puhuttu. Etäisyydenmäärittäjässä oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin lukko, mikä pitää ristikkonipun kasassa, ei toiminut. Toiseksi jousi, mikä painaa etäisyydenmäärittäjän täysin auki-asentoon, oli auttamatta liian heikko.

Kello oli 15.00 perjantaina. Aloin soittelemaan jousipajoille, mutta eihän kukaan enää siihen aikaan kyennyt jousia tekemään. Onneksi Lahdesta Jousivesa-niminen yritys suostui myymään meille jousilankaa. Ajoimme Lahteen. Jousivesan omistaja tuli perjantainvietostaan, myi meille jousilankaa ja kertoi jousenteon perusteet. Iso kiitos hänelle!

Ajoimme takaisin tehtaalle ja huoltopajalla. Hitsasimme aputyökalut, jotka kävivät akkukoneeseen ja ruuvipenkkiin. Väänsimme 140 kappaletta jousia. Huoltopajalla yövuorolaiset olivat vähintäänkin kiinnostuneita ja huvittuneita meidän touhuista. Saimme jouset valmiiksi yhden aikoaan yöllä. Ajoimme reilun tunnin kotiin, laitoimme uunin täysille ja lämpökäsittelimme jouset. Neljän aikaan laitoimme vihdoin silmät kiinni.

Parin tunnin päästä, kuudelta aamulla, lähdimme ajamaan takaisin kohti tehdasta. Tehtaalla testasimme toimivatko tekemämme jouset. Jousia kohtaan osoittamastamme rakkaudesta huolimatta, jouset eivät toimineet. Kierroksia oli auttamatta liian vähän. Jousen jouduttua ääriasentoon, se ei palauttanut sen paremmin kun ne löysätkään etäisyydenmäärittäjät. Ei auttanut muu kuin keksiä toinen tapa.

Päädyimme ratkaisuun, jossa etäisyydenmäärittäjä painettiin auki ollessaan hieman yli. Tällöin se ei palautunut, vaan pysyi auki. Heittoa kokonaismittaan syntyi yksi tai kaksi milliä per väli. Emme välittäneet siitä, sillä nyt Vetokatto piti saada toimimaan ja näyttämään hyvältä.

Asensimme etäisyydenmäärittäjät paikoilleen ristikkonippuun ja keksimme kokeilla pahvia ristikkonipun automaattilukkona, niiteillä kiinnitettynä. Se toimi hyvin. Laitoimme niittejä sopivan määrän, jolloin kukin ristikko avautui oikeassa järjestyksessä. Oikeaa huipputekniikkaa. 🙂

Olimme lauantaina kotona puolen yön aikaan. Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle jo kuudelta. Yhtiökumppani toi meille venevinssit Biltemasta, joilla pääsimme testaamaan nipun avausta. Keksimme käyttää akkukoneita venevinsseihin yhdistettynä. Avasimme nipun kerran, asensimme aluskatteen ja tuuletusrimat. Valmistelimme mallin loppuun ja siivosimme jälkemme.

Ehdimme nukkua useamman tunnin seuraavaan yönä, mutta kyllä se väsy painoi silti maanantaiaamuna. Olimme painaneet viikonlopun yli energiajuomien voimalla, vähällä ruualla ja unella. Se tuntui jo kropassa, mutta näytönpaikka antoi virtaa. Olimme ison äärellä.

En osaa oikein kuvailla silloisia tunteitani. Olin todella väsynyt, mutta samalla terävä ja fiilis oli hieno. Meillä oli kaikki valmiina sovittuna päivänä. Olimme jälleen askeleen lähempänä tavoitettamme.

  • Lauri