Torstai

Torstai

Istun M Room -parturissa ja odotan vuoroani hiustenleikkaukseen. On kulunut taas hetki edellisestä kerrasta. Tässä hiustyylissä on matkattu Skotlannissa ja velipojan häissä. Paljon hienoja isoja tunteita on edellisen parturikäynnin jälkeen koettu. Kun näitä nyt leikataan, nuo kokemukset ja tunteet voi siirtää muistojen kirjaan. Kirjasta valitsen tarpeelliset voimavarat seuraavia kokemuksia varten. On aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Voitetusta pelistäkin otetaan mukaan kaikki hyödyllinen, mutta seuraava peli alkaa taas nollasta. Tällöin tarvitsee olla nälkäinen ja haluta sitä voittoa mahdollisimman paljon. Jos ei ole nälkä, harvoin pääsee tasolleen. Hiustenleikkuu toimii tässä minulle hyvänä prosessina. Kun hiukset lyhenee ja ulkonäkö muuttuu, on helppo sisäistää irtipäästäminen ja luoda uusi alku.

Tässä vaiheessa yleensä selailen muistojen kirjaa taaksepäin. Nyt mieleni valtaa kiitollisuus ihmisiä kohtaan, jotka ovat auttaneet matkan varrella auttamisen ilosta, ilman sen kummempaa korvausta. Näitä ihmisiä on yllättävän monta. En kirjoita nimillä, he kyllä lukiessaan tämän ymmärtävät ketä tarkoitan. Seuraavaksi he varmaan ilmoittavat minulle kirjoittavansa sellaisen laskun, että saan perua sanani. 😉 Suomalaista vaatimattomuutta. Alla muutama esimerkki.

Suorasanainen, rehellinen ja mukava herrasmies on auttanut meitä ainakin kuukauden työpanoksella laki- ja sopimusasioissa. Hän on tehnyt hommia vuorokauden jokaisena ajankohtana, ollen lähes aina tavoitettavissa. Hän on vastannut ja hoitanut asiat aina nopeasti, tehokkaasti ja laadukkaasti. Kysyttäessä syytä hänen auttamishaluunsa, vastaus on ollut halu auttaa nuoria potentiaalisia yrityksiä; niin kuin me kuulemma olemme.

Eräs luova, innokas ja paljon kokenut bisnesmies on tehnyt kanssamme töitä jo pitkään. Hän on auttanut ja opastanut neuvotteluissa, reissannut kanssamme, toiminut tulkkina ja isähahmona. Hänestä on tullut osa tiimiä. Omien sanojensa mukaan hän auttaa, koska on itse tehnyt aikanaan virheitä ja olisi silloin kaivannut apua. Hän haluaa, että me ei kuljettaisi samoihin monttuihin. Hänellä on erityisen lämmin ja iso sydän.

Suomessa on vielä ihmisiä, jotka haluavat toisille hyvää. He tekevät asioita, vaikka näköpiirissä ei olisi itselle varmaa hyötyä. Toki edellä mainitut henkilöt tulevat hyötymään Vetokaton menestyksestä, vähintäänkin välillisesti. He ovat kuitenkin täysin omalla riskillä lähteneet mukaan. Tämä merkitsee minulle paljon ja haluan heidänkin hyötyvän tästä. Olen onnellinen ja kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka auttavat toisia.

Parturikampaajilla on selkeästi muitakin tehtäviä, kun hiusten leikkaaminen. He toimivat myös monesti kuuntelijoina ja ”terapeutteina” asiakkailleen. Kävelen lyhennetyssä hiustyylissäni kadulle ja tunnen taas innon tuulahduksen joka vetää minua kohti tulevaisuuden seikkailuja ja kokemuksia.

-Lauri

Elämä, lahja.

Hyppään Opel Omegaan kuskin paikalle. Vuoden nuorempi veljeni istuu apukuskin paikalle. Mieleni on kevyt ja iloinen, ehkä hieman riehakaskin. Lähdemme ajamaan hiekkatietä kaverille päin. Ajamme reipasta vauhtia tietä peltojen keskellä, joka kaartaa loivasti metsään. Metsätie nousee pienelle kukkulalle ja kukkulan jälkeen tiessä on yhtäkkiä iso routapatti. Opelin toinen eturengas osuu pattiin ja kääntää auton sivuluisuun. Vaistomaisesti yritän oikaista autoa tien suuntaan, sitten kaikki pimenee.

Yritän nousta istumaan, ei onnistu ja jälleen pimenee. Mieleni vaeltaa mustassa sumussa, sitten näen vakavat ystävälliset kasvot ja jälleen mustaa. Jonkun ajan kuluttua kuulen ääniä ja jaksan nyt pitää silmiäni auki pidempään. On kirkasta ja valkoista, eikä pääni liiku. En ymmärrä missä olen. On todella sekava olo. Vaivun mustaan helpotuksen tuovaan utuun.

Näen vanhempani, jotka ovat juuri saapuneet sairaalaan. He ovat huolissaan ja iloisia yhtä aikaa. Huomaan pääni, käsieni ja rintani olevan vahvoissa siteissä. Muisti alkaa palata. Nyt alan tajuta mitä on tapahtunut, mutta en osaa suhtautua siihen. Olen liikuttuneessa tilassa vanhempieni reaktion takia. Olen sentään elossa.

Seuraavat viikot sairaalassa ovat minulle tuskaa. Minun on vaikea olla autettavana. Minulta on murtunut nikamia rintarangasta, neljäsosa kasvojeni nahkasta on jäänyt tielle ja yli 200 metallitikkiä vaativat haavat käsissä ja rinnassa. Kykenen köllöttämään vain yhdessä asennossa sairaalavuoteella.

Hoitajat ja lääkärit ottavat minut hienosti huomioon. Nuoren kahdeksantoista ikäisen pojan mieltä lämmittää, kun hoitajat kehuvat ja haluavat piristää päivää. Pienet läpät; ”laitatko ylimmät napit kiinni, ettei katse jäisi jatkuvasti kiinni rintalihaksiisi” saavat mieltä ylöspäin sen ankeuden keskellä. Kaikkein haastavinta sairaalajakson aikana on olla paikallaan. Kun on himourheilija, elämä loppuu jos ei pysty liikkumaan. Kipuun tottuu, sen kanssa pystyy elämään, mutta paikallaanolo laskee elintoimintoja ja mieli vaipuu maan alle.

Sain kuulla, kuinka Opelin rengas oli tökännyt pientareen puolelle ja lähtenyt pyörimään katon kautta ympäri päätyen kahden ison männyn väliin. Olin lentänyt tuulilasin läpi heti pientareeseen osumisen jälkeen ja auto oli jatkanut pyörien matkaansa. Auto oli pyörähtänyt sopivasti, etten jäänyt sen alle. Veli oli pysynyt koko pyörimisen ajan autossa ja ihmetellyt, minne olin hävinnyt, kun auto viimein pysähtyi. Hän soitti kaverin paikalle, joka antoi ensiavun tilanteessa. Kaveri oli vapaapalokunnassa ja osasi auttaa. Iso kiitos hänelle! Pelastushelikopteri ei löytänyt meitä, paloauto suistui tieltä ja lopulta ambulanssi löysi paikalle ensimmäisenä ja vei minut sairaalaan.

Onneksi on läheiset ja ystävät. Aina kun joku käy vierailulla, tuntuu kuin valo olisi tullut huoneeseen. Ystävät työntävät minua rullatuolissa ja minulla on hauskaa. Hoitajat eivät tykkää meidän vauhdista ja temppuiluista. Pääni alkaa selviämään lääkehöyryistä. Ymmärrän kuinka terveys ja elämä on lahjaa. Elämä voi päättyä tai vaikeutua kenellä- ja milloin tahansa. Edes minä, mielestäni teräsmies, en mahda sille tosiasialle mitään. Tiedän taistelevani itseni jälleen kuntoon nopeasti vammoistani huolimatta. Muuttuuko elämässäni kuitenkaan mikään? Sairaalasängyllä maatessani tajuan; jos aikani olisi loppunut nyt, minulla olisi jäänyt monta riitaa ja kinaa sopimatta. En myöskään ollut kertonut ystävilleni ja läheisilleni kuinka tärkeitä ja rakkaita he minulle ovat.

Tuosta tapaturmasta on jo noin kolmetoista vuotta aikaa. Se on muovannut minua ihmisenä. Olen rauhoittunut ja osaan pysähtyä hetkeen. Toipumisen aikana jouduin olemaan ilman kovaa treeniä. Huomasin pystyväni siirtämään intohimon ja kiinnostuksen energiaa myös muualle. Se oli valtava oivallus ja sen myötä mm, työni on minulle mahdollisuus ja intohimon kohde. Edelleen opittavaa riittää. Ilman tuota onnettomuutta olisin luultavasti hyvin erilainen ihminen. Olen hyvin kiitollinen kaikille minua auttaneille ja tukeneille ihmisille. Erityisesti sinulle silloinen vapaapalokunnan harrastaja ja nykyinen ambulanssissa ihmisiä auttava ammattilainen. 🙂

-Lauri

Yrittäjyys ja perhe

Yrittäjyys ja perhe, mielenkiintoinen ja haastava yhdistelmä. Kun yrittäjällä on kova vauhti, ei päivät välttämättä pysy kahdeksassa tunnissa. Kuitenkin perhe on tärkeä, eikä homma toimi, jos käy kotona vain nukkumassa. Haluan kertoa kaverin tarinan, koska siitä voi oppia jotain.

Topi (nimi muutettu) oli naimisissa ja perheeseen kuului jo muutama lapsi. Topi perusti tehtaan hienolle teknologialle Suomeen. Hän palkkasi noin sata ihmistä töihin ja toimi toimitusjohtajana ja istui hallituksessa. Topi teki  intohimoisesti töitä, käytännössä kellon ympäri monta vuotta, tuohon pisteeseen päästäkseen.

Kun Topi oli kotona, hän ei ollut läsnä henkisesti. Puhelin soi ja läppäri oli työn merkeissä sylissä koko ajan. Perhe sinnitteli, eikä tilanne parantunut, ennen kuin Topi myi omistuksensa pääomasijoittajille. Topi oli tehnyt noin kymmenen vuoden rupeaman ja nyt oli tili täynnä rahaa ja vihdoin aikaa perheelle.

Vaimo oli kuitenkin jo saanut tilanteesta tarpeekseen ja haki avioeron. Lähtiessään vaimo vei puolet omaisuudesta. Topin mukaan hän oli rahansa ansainnut. Perhe kuitenkin hajosi. Topi mietti oliko avioero kaiken sen rahan arvoista mitä hän oli uhrauksellaan saanut aikaan? Eikä se todellakaan ollut. Ei lähelläkään.

Kerran Topi ohjeisti minua: ”Lauri pidä perhe aina etusijalla. Et voi saavuttaa mitään mikä olisi perhettä tärkeämpää. Pidä se kirkkaana mielessä”.

Minullakin on ollut haasteita olla läsnä ja jakaa aikaani niin että sitä olisi perheelleni tarpeeksi. Topin tarinan ansioista osaan kiinnittää siihen paremmin huomiota. Opin koko ajan enemmän olemaan läsnä ja sulkemaan työn pois mielestäni silloin kun olen rakkaimpieni kanssa. Perheeni on minulle turvapaikka, keidas missä elämä antaa parastaan. Omat lapset ja elämänkumppani ovat hienointa mitä elämältä olen saanut.

Olen todella kiitollinen rakkaalle vaimolleni. Hän ymmärtää ajankäyttöäni ja työhön panostamistani. Hän huolehtii kotipesästä ja lapsista. Käytännössä hän mahdollistaa yrittäjänä olemiseni. Sitä ei voi todellakaan rahalla korvata. Liian vähän huomioin ja kiitän häntä siitä. Tätä on hyvä opetella ja halua siihen todellakin löytyy. – Rakastan sinua paljon, ihana vaimoni. Kiitos kun saan elää ihmeellistä elämää kanssasi.

-Lauri

Arvot

Istun hotellihuoneessa sängyllä ja katson ikkunasta hämärtyvään iltaan. Ihmettelen ihmisen mieltä ja erityisesti sitä, miten aina löydetään valittamisen aihetta ja huudellaan katsomosta asioista mistä ei juuri tiedetä mitään. Juuri nyt on hallituskriisi tasaantunut ja asiat saatu nopeasti jälleen raiteilleen. Osa ihmisistä on tyytymättömiä ja he haluaisivat uudet vaalit. Uusien vaalien toteutuessa ne tulisivat maksamaan Suomelle paljon, sekä politiikassa voisi tapahtua U-käännös mikä toisi epävakautta mm. talouteen.

Vaihtamalla paranee, vai paraneeko? Arvot ovat vahvasti pinnalla, mikä on hyvä asia. Arvostan Sipilän toimintaa. Arvoissa ei tingitty ja hallitus voi jatkaa toimintaansa ja viedä aloittamansa hankkeet loppuun. Nykyisten päätösten ja linjojen toimeenpaneminen on talouden kannalta järkevää. Pidetään alkanut nousukausi nousussa, eikä itse työnnetä kapuloita rattaisiin. Vai onko taantuma niin mukavaa, että siitä halutaan pitää kiinni?

Pysähdyn hetkeksi miettimään omia arvojani yrittäjänä. Mietin mikä saa minut nousemaan aamulla ja haastamaan itseni uudestaan ja uudestaan. Muistan isän sanat pienelle pojalle. ”Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tee kaikki niin hyvin kuin osaat. Ole rehellinen itsellesi ja muille.” Niiden ohjeiden päälle on hyvä rakentaa. Toinen iso halu on luoda maailmaan jotain uutta, jotain sellaista mikä vie kehitystä eteenpäin. Kolmas iso asia on menestyminen. Haluan menestyä ja oppia matkalta mahdollisimman paljon. Menestyttyäni haluan auttaa muita menestymään.

Opimme toisiltamme paljon. Minulla on ollut paljon opettajia ja mentoreita elämässäni: vanhemmat, sisarukset, opettajat kouluissa, idolit, ystävät, vanhat viisaat, henkiset valmentajat, menestyjät, elämänkumppani ja lapset. Kun mietin eri ihmisiä ja heidän vaikutusta elämääni, kyyneleet nousevat silmiini. Olen todella kiitollinen kaikille, että olen saanut olla osa heidän tarinaa. Enkä malttaisi odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea pääsen vielä kokemaan ja oppimaan elämästä. Tärkeintä on kuitenkin olla tässä hetkessä ja tehdä asiat niin hyvin kuin voi ja olla kiitollinen siitä mitä jo on. Silloin elämässä on merkitys ja onni.

-Lauri