Laurin päivä

Ajelin vuokra-Teslalla Helsinki-Vantaan lentoaseman hotellia kohti. Jännitti. Tulkki oli myöhässä tapaamisesta ja minua odotti kolme brittiä. Ymmärrän englantia välttävästi ja puhun hyvin vähän. Ei auttanut kun luottaa itseensä ja sukeltaa hyvin epävarmalle alueelle. Kohtaaminen oli suorastaan koominen. He varmistivat kuulemansa, kysymällä minulta varmistavan kysymyksen johon vastaus oli kyllä tai ei. Olen kiitollinen heille, kun he suhtautuivat minuun lämpimästi ja huumorilla, vaikka oli kysymys totisesta bisneksestä.

Tulkki saapui paikalle ja nousimme autoon. Vaikutus oli toivotunlainen, vieraani todella tykkäsivät kyydistä. Tesla lähti lipumaan pitkin katuja äänettömästi ja tasaisesti. Ilmastointi säädettiin 17 asteeseen, koska seuralaisteni mielestä Suomessa on niin ”kuuma”. Ulkona oli noin 20 astetta lämmintä ja puolipilvistä, hyvä etten itse vilustunut. ”Suomessa on valtavasti puuta”, oli seuraava johtopäätös Lahden moottoritien varrelta. Pian saavuimme päämääräämme.

Kello käynnistyi, kun Vetokattonippu nostettiin ilmaan rekan lavalta. Vetokaton asennukseen meni aikaa 18 minuuttia. Itse avaukseen meni alle neljä minuuttia. Britit olivat todella innoissaan. He eivät etukäteen arvanneet kuinka nopea ja helppo Vetokaton asennus voi olla. Heitä kiinnosti kovasti kaikki yksityiskohdat ja tekniikka. Mediaakin oli paikalla ja asennus kuvattiin. Minua ja Leeviä haastateltiin. Leevi hoiti tämänkin demoasennuksen hienosti.

Lähdimme lounaalle neuvottelemaan isosta teknologialisenssisopimuksesta. He edustavat yritystä joka valmistaa 25-35 miljoonaa ristikkoa vuosittain. Neuvottelu oli upea kokemus, vaikka kestikin useita tunteja. He toivottivat meidät tervetulleiksi tekemään demokohteen heidän maaperälleen. Heidän kiinnostuksensa oli todella kovaa luokkaa. Sellaiseen ei ole täällä Suomessa päässyt tottumaan. 🙂

Ajomatkalla puhuttiin koko ajan. He kyselivät paljon ja olivat ihmeissään, kun koulutukseltani en ole insinööri vaan peruskoulun jälkeen oppisopimuskoulutuksella rakennusalalle valmistunut yrittäjä. Paluumatkalla olin jo tosi väsynyt. En jaksanut enää skarpata kuunnellessani vierasta kieltä. Onneksi tulkkini on kova poika puhumaan ja tuntee Vetokaton hyvin. Iso kiitos Hänelle. 😀

Kiitimme molemmin puolin päivästä ja he toivoivat näkevänsä meidät pian. Tulkki lähti vielä näyttämään heille Helsinkiä ja minä suuntasin kotia päin. Lähes koko matkan olin jälleen puhelimessa. Saan kertoa Leeville tapahtumat puhelimessa, eikä siinä valitettavasti into välity enää samalla tavalla, kun on jo väsy ja veto pois. Koita siinä sitten kertoa rakkaalle ja tärkeälle yhtiökumppanille kaikki siten, että hänkin innostuu, niin kuin itse on innostunut. Epäreilu tilanne. Kuitenkin, viimeiseksi lauseeksi tähän sopii hyvin; UPEA PÄIVÄ JA KOKEMUS.

-Lauri

Mediatalo

Ajelimme veljeni kanssa Vetokaton julkaisutilaisuutta kohden. Olimme ottaneet jälleen kaksi uutta parannusta käyttöön, joilla suunnittelimme saavamme aikaiseksi paremman avauksen. Olimme tehneet erilliset tuet päätyelementin pystyyn tukemiseksi. Ne tukeutuivat seinän tuuletusväliin ja seinäpaneliin. Olimme myös muuttaneet vetotapaa suorasta vedosta väkipyörän kautta kulkevaksi vedoksi. Tilanne oli todella jännittävä. Paikalle oli tulossa rakennusalan mediaa, sekä joitakin talotehtaiden edustajia.

Puhelimeni soi. Sain tehtaalta tiedon, että Vetokattonippu oli juuri tippunut lastaustilanteessa maahan. Päätyräystäs oli vaurioitunut, eikä ollut tietoa oliko sisällä oleva tekniikka kunnossa. Tuohon aikaan tekniikkaa ei päässyt tarkistamaan nipun sisälle ennen kuin yhden välin oli aukaissut. Vetokattonippu painoi noin kaksi tuhatta kiloa, emmekä voineet tietää miten pahasti se oli vaurioitunut. Tuossa vaiheessa tunteet meinasivat hetken saada valtaansa.

Sitä tunnemyrskyä on vaikea kuvailla. Muutaman tunnin kuluttua Vetokaton pitäisi loistaa yleisölle ja lähtökohdat olivat nyt mitä olivat. MIKSI JUURI NYT, ajattelin.

Pääsimme työmaalle ja siellä oli kaikki kunnossa. Viimeisiä seinäelementtejä asennettiin paikoilleen. Meillä ei oikeasti ollut vaihtoehtoja, ainakaan itsemme mielestä. Työnsimme epäilykset syrjään ja aloimme hommiin. Asensimme vinssit ja narut paikoilleen. Ennen Vetokattonippua paikalle saapui lehdistö, talotehtaiden edustajia sekä äitimme. Äidin kohtaaminen nosti hetkeksi tunteet pintaan. Tilanne oli todella ristiriitainen. Olimme todella ison asian äärellä. Meille oli aukeamassa uusi tie ja mahdollisuus yrittäjinä, mutta tiellä oli todella iso MUTTA. Se oli epävarmuustekijä, josta emme vielä tienneet kuinka se päättyisi.

Vetokattonippu saapui myöhässä sitä kohdanneen onnettomuuden takia. Tarkastimme ulkoiset vauriot. Päätyräystään saisi korjattua jälkeenpäin. Se oli pienin huolemme tuossa vaiheessa. Nostimme Vetokattonipun talon toiseen päätyyn. Nyt siinä meni enemmän aikaa, kun emme olleet ehtineet harjoittelemaan sitä. Aukaisimme ensimmäisen välin ja totesimme tekniikan vaurioituneen toiselta puolelta jonkin verran. Päätimme suorittaa avauksen kuitenkin loppuun. Kävin ilmoittamassa tilanteen paikalla oleville ja aloimme hommiin.

Pian huomasimme muutaman ongelman. Ensinnäkin, ristikon alapaarre oli niin pitkä, että se hinkkasi koko matkan ajan seinäelemetin kainaloissa oleviin tuulensuojalevyihin aiheuttaen kitkaa ja kivaa ääntä :). Toiseksi, toisella puolella oleva vioittunut tekniikka ei toiminut niin kuin piti. Välillä ristikoiden välinen lukko ei auennut ja välillä se ei pitänyt. Vetokaton avaaminen oli melkoista taiteilua ja siinä meni paljon aikaa. Asennus onnistui tunnin aikana, vaikka se olisi voinut mennä varttiin. Harmitti ja jopa hävetti tulla talon sisältä paikalla olevien katsojien eteen.

Vastaanotto oli kuitenkin lämmin ja positiivinen. Sain taputuksia ja kehuja siitä kuinka hoidimme homman, vaikka oli ongelmia. Olimme kertoneet Vetokaton asennuksen onnistuvan jopa tuntiin ja pysyimme siinä. Sisimmässäni kuitenkin harmitti. Olisimme pystyneet paljon parempaan jos olosuhteet olisivat olleet kunnossa. Onneksi paikallaolijat eivät osanneet odottaa sitä. Meitä haastateltiin, saimme kukkia ja puhuttiin puheita. Se oli hullua, sillä sisimmässäni en vieläkään voinut nauttia suurelta harmitukseltani.

Sellainen Vetokaton lanseeraus. Alla linkki julkaisuun, jossa kuva-albumi tapahtuneesta.

http://www.rakennuslehti.fi/2015/08/mullistaako-tama-innovaatio-pientalojen-rakentamisen/

-Lauri

Ensimmäinen näyttö

Vatsanpohjassa kihelmöi kivasti. Väsymys pehmensi tunteitani ja nautin tilanteesta. Läppä lensi ja taisin jotain lauluakin laulella. Näyttöön osallistuvat tahot olivat paikalla ja Vetokaton avaus saattoi vihdoin alkaa.

”Änn yyyy teeee nyt!” Akkukoneet alkoivat laulaa venevinssien säestyksellä ja nippu lähti liikkeelle. Aina kun etäisyydenmäärittäjä pysäytti ristikon oikeaan kohtaansa, kuului pahvin repeämisääni ja seuraavien ristikoiden väli lähti aukeamaan. ”Huipputekniikka” toimi moitteettomasti. Kerran akkukone irtosi venevinssistä ja avaus keskeytyi hetkeksi. (Yllä video VKn asennuksesta) Muuten avaus onnistui moitteitta. Muutama kehukin kuului korviini. Nautin tilanteesta ja syvällä sisällä tunsin iloa onnistuneesta Vetokatto-koetilanteesta. Edeltävien päivien aikana kokemani ylämäet saivat tarkoituksensa. Tuntui upealta, ettei annettu periksi. Ei se helppoa ollut, mutta tulipahan tehtyä. ☺

Sovittiin seuraavaksi kolme talopakettikohdetta. Kahdessa näistä kohteista oli tarkoitus testata Vetokattoa oikeissa olosuhteissa ja kolmannessa suorittaa Vetokaton julkaisu yleiseen tietoon.

Tuo aika oli todella kiireistä aikaa. Sopimukseen kuului, että pystytämme talopaketit kahteen ensimmäiseen kohteeseen, valmistamme Vetokatot ja asennamme ne. Tämän kaiken lisäksi tuotekehittelyt ja uusien osien testaus hoidettiin samaan aikaan. Kasasimme itsellemme liikaa tehtävää ja jääräpäinä ei koitettu muuttaa ohjelmaa, vaan tehtiin enemmän töitä. Ikään kuin kaikki pitäisi tehdä itse. Eikä varsinkaan apua voitu pyytää.

Kaikki työ mikä ei ollut Vetokaton kehittämistä, oli turhaa. Näin jälkeenpäin ajatellen, meidän olisi pitänyt hoitaa nuo kuviot toisin. Meidän ei olisi pitänyt tehdä taloasennuksia ollenkaan. Se söi liikaa energiaa ja aikaa Vetokaton kehitystyöstä. Ja se näkyi seuraavissa Vetokaton testiasennuksissa.

Jälleen kerran, tavoite oli hyvinkin optimistinen. Kyseisistä asennuksista myöhemmissä blogeissa lisää.

– Lauri

Tuotekehitystä

Sovimme Koskisen Oy:n kanssa testipäivän, jolloin katsottaisiin toimiiko ideamme. Se olisi ratkaiseva testi, jonka jälkeen tiedettäisiin panostaako Koskisen Oy Vetokattoon. Optimistisina poikina asetimme päivämäärän niin pian kuin mahdollista. Halusimme päästä vauhtiin. Laskimme, että saisimme etäisyydenmäärittäjät viikkoa aikaisemmin meille. Luotimme myös niiden toimivuuteen. Ei käynyt edes mielessä, ettei ne välttämättä toimisi. Mielikuvissa meillä oli kaikki valmiina. Käytäntö osoittautui kuitenkin erilaiseksi.

Etäisyydenmäärittäjät eivät saapuneet sovittuna päivänä, vaan neljä päivää myöhemmin torstaina. Perjantaina osien kasaamisessa meni iltapäivään asti. Sitten huomasimme, etteivät ne edes toimineet. Olimme sopineet Vetokaton näyttöpäivän maanantaiksi.

Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Siitä ei edes puhuttu. Etäisyydenmäärittäjässä oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin lukko, mikä pitää ristikkonipun kasassa, ei toiminut. Toiseksi jousi, mikä painaa etäisyydenmäärittäjän täysin auki-asentoon, oli auttamatta liian heikko.

Kello oli 15.00 perjantaina. Aloin soittelemaan jousipajoille, mutta eihän kukaan enää siihen aikaan kyennyt jousia tekemään. Onneksi Lahdesta Jousivesa-niminen yritys suostui myymään meille jousilankaa. Ajoimme Lahteen. Jousivesan omistaja tuli perjantainvietostaan, myi meille jousilankaa ja kertoi jousenteon perusteet. Iso kiitos hänelle!

Ajoimme takaisin tehtaalle ja huoltopajalla. Hitsasimme aputyökalut, jotka kävivät akkukoneeseen ja ruuvipenkkiin. Väänsimme 140 kappaletta jousia. Huoltopajalla yövuorolaiset olivat vähintäänkin kiinnostuneita ja huvittuneita meidän touhuista. Saimme jouset valmiiksi yhden aikoaan yöllä. Ajoimme reilun tunnin kotiin, laitoimme uunin täysille ja lämpökäsittelimme jouset. Neljän aikaan laitoimme vihdoin silmät kiinni.

Parin tunnin päästä, kuudelta aamulla, lähdimme ajamaan takaisin kohti tehdasta. Tehtaalla testasimme toimivatko tekemämme jouset. Jousia kohtaan osoittamastamme rakkaudesta huolimatta, jouset eivät toimineet. Kierroksia oli auttamatta liian vähän. Jousen jouduttua ääriasentoon, se ei palauttanut sen paremmin kun ne löysätkään etäisyydenmäärittäjät. Ei auttanut muu kuin keksiä toinen tapa.

Päädyimme ratkaisuun, jossa etäisyydenmäärittäjä painettiin auki ollessaan hieman yli. Tällöin se ei palautunut, vaan pysyi auki. Heittoa kokonaismittaan syntyi yksi tai kaksi milliä per väli. Emme välittäneet siitä, sillä nyt Vetokatto piti saada toimimaan ja näyttämään hyvältä.

Asensimme etäisyydenmäärittäjät paikoilleen ristikkonippuun ja keksimme kokeilla pahvia ristikkonipun automaattilukkona, niiteillä kiinnitettynä. Se toimi hyvin. Laitoimme niittejä sopivan määrän, jolloin kukin ristikko avautui oikeassa järjestyksessä. Oikeaa huipputekniikkaa. 🙂

Olimme lauantaina kotona puolen yön aikaan. Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle jo kuudelta. Yhtiökumppani toi meille venevinssit Biltemasta, joilla pääsimme testaamaan nipun avausta. Keksimme käyttää akkukoneita venevinsseihin yhdistettynä. Avasimme nipun kerran, asensimme aluskatteen ja tuuletusrimat. Valmistelimme mallin loppuun ja siivosimme jälkemme.

Ehdimme nukkua useamman tunnin seuraavaan yönä, mutta kyllä se väsy painoi silti maanantaiaamuna. Olimme painaneet viikonlopun yli energiajuomien voimalla, vähällä ruualla ja unella. Se tuntui jo kropassa, mutta näytönpaikka antoi virtaa. Olimme ison äärellä.

En osaa oikein kuvailla silloisia tunteitani. Olin todella väsynyt, mutta samalla terävä ja fiilis oli hieno. Meillä oli kaikki valmiina sovittuna päivänä. Olimme jälleen askeleen lähempänä tavoitettamme.

  • Lauri

 

Hyvä teollinen kumppani löytyy

Ely-keskuksen lausunnon saamisen aikoihin rakensimme veljeni kanssa työksemme omakotitaloja. Samalla etsimme rahoittajaa/sijoittajaa Vetokaton tuotekehitystä varten. Kun sitten löysimme kaksi sijoittajaa, aloimme suunnittelemaan heidän kanssaan erilaisia strategioita ja liiketoimintamalleja.

Päivät olivat todella pitkiä. Nousimme aamulla kuudelta rakennustyömaalle töihin ja kotona olimme kello 20-24 välillä. Palaverit olivat aina iltaisin ja kun ei ollut palaveria oli ”kotiläksyjä” tehtävänä. Joskus saattoi palaverissa mennä pidempäänkin. Kroppa jaksoi hyvin, mutta mieli meinasi välillä uupua. Oli niin paljon uutta opittavaa ja into korkealla, että jaksoin painaa kaiken läpi hyvillä mielin. No, välillä piti turvautua energiajuomiin, joilla sai ”valot” päälle nopeasti. Ehkä niitä tuli käytettyä vähän liikaakin, sillä lihakset alkoi lopulta kramppailemaan. Kramppailu loppui vasta kun lopetin enenrgiajuomien käytön. Toimivia aineita kohtuudella käytettynä.

Kun strategia vahvistui, päätimme, että etsimme meille sopivan kumppanin kehittämään Vetokattoa oikeilla ristikoilla oikeisiin taloihin toimiviksi. Päädyimme Koskisen Oy:hyn. Koskisen Oy on iso toimija. Heillä on oma saha sekä ristikko- ja talotehdas konsernissaan, siis kaikki mitä tarvitsimme kehitysvaiheen läpiviemiseen. Teimme heille esittelypaketin, joka piti sisällään videon ja animaation pienoismallista, sekä PowerPoint-esityksen. Pääviestinämme oli Vetokatolla aikaansaatava nopea sääsuoja, huomattavasti parantuva työturvallisuus sekä nopea asennus. Koskisen Oy:n toimitusjohtaja innostui esityksestämme ja useiden neuvottelujen tuloksena pääsimme lopulta sopimukseen yhteistyöstä heidän kanssaan. Vetokaton kehitystyö oikeaksi tuotteeksi saattoi vihdoin alkaa.

Muistan sen huikean tunteen kun poistuimme Koskisen Oy:n konttorilta. Tiesin unelmieni voivan toteutua ja haaveen Vetokaton julkaisuhetkestä muuttuvan todeksi tulevaisuudessa. En toki vielä tuossakaan vaiheessa ymmärtänyt sitä, kuinka paljon työtä se tulee vielä vaatimaan.

Vahvat hyvät tunteet ajavat minua eteenpäin. Silloin työ ei tunnu työltä vaan ennemminkin hyvältä harrastukselta. Koen, että sellaisen fiiliksen kanssa on hyvät edellytykset tehdä parhaansa unelmiensa eteen.

-Lauri

Idea ja Ely-keskus

Vetokatto-idean eteenpäin vieminen alkoi idean luonnostelusta. Kun sain Vetokaton luonnosteltua esittelykuntoon, menin Ely-keskuksen innovaatioasiamiehen juttusille. Asia lähti eteenpäin ja idea päätyi tuoteväylään. Tuoteväylä on paikka, jossa innovaatioasiantuntijat arvioivat mitkä ideat sisältävät potentiaalia ja mitkä eivät. Vetokaton kohdalla asiantuntijat olivat sitä mieltä, ettei ideasta löydy keksinnöllisyyttä, eikä se sovellu kuin neljän nurkan taloihin.

Ällistyin palautteesta, varsinkin kun tiesin tuoteväylässä olleen myös rakennusalan ammattilaisia paikalla. Ihmettelin heidän kapeakatseisuuttaan. Saadun päätöksen myötä tilanteesta tuli hankala; emme saaneet rahoitusta tuotteen kehittämiseen. Lausunto keksinnöllisyyden puutteesta vei pohjan koko projektilta. Se oli iso pettymys.

Muistan kuinka tunteiden laannuttua päätin, että teen kaikkeni tämän projektin eteen. Se päätös on kantanut hedelmää. Nyt olen jopa kiitollinen tuolle kielteiselle päätökselle. Olen oppinut kuinka tärkeää omistautuminen ja intohimo työtään kohtaan on. Se on monesti menestyksen elinehto.

Jatkoin Vetokaton suunnittelua ja testaamista omien töiden ohessa. Alkuun se tuntui turhalta. Olisin halunnut päästä vauhdilla eteenpäin ja nyt vauhti oli mielestäni todella hidas. Tämä vaihe on ollut koko projektin aikana henkisesti kaikkein vaikeinta aikaa. Ympärillä näin jatkuvasti tarvetta paremmalle sääsuojaukselle sekä nopeammalle ja turvallisemmalle rakentamiselle. Tiesin, että meillä on siihen hieno ratkaisu, mutta se ei ollut vielä valmis eikä markkinoilla.

Muutimme eri kaupunkiin. Tässä vaiheessa veljeni tuli avukseni ja saimme Vetokaton pienoismallin valmiiksi. Otimme siitä videon ( katso yllä) ja menin paikalliseen Ely-keskukseen innovaatioasiamiehen juttusille. Hän innostui kovasti ja vei idean jälleen tuoteväylään. Tuoteväylässä oli nyt eri henkilöt paikalla ja sieltä tuli ihan erilainen lausunto kun ensimmäisellä kerralla. Lausunnossa todettiin muun muassa näin: ”Uutuusarvo on ilmeinen, tuotteen lisäarvo on merkittävä rakenteiden kosteussuojauksen osalta, kattoristikoiden asennus nopeutuu ja työturvallisuus kohteessa paranee.” Se tuntui hienolta. Fiilikset olivat katossa.

Sain virallisen allekirjoitetun paperin Ely:stä, sekä suosituksen alkuun pääsemiseksi. Käsissämme oli tuossa vaiheessa toimiva pienoismalli, Ely:stä positiivinen tuoteväylän lausunto sekä mieli täynnä intoa ja uskoa tulevaan. Eteeni aukesi mahdollisuus päästä kehittämään Vetokattoa oikeaksi tuotteeksi oikeassa koossa ja ympäristössä.

Tietä, jota lähdimme kulkemaan valaisi toivo siitä, että Vetokatto saadaan markkinoille. Se tuntui huikealta!

-Lauri

Kun lamput syttyivät ja idea alkoi elää

Ajatus blogin kirjoittamisesta on muhinut mielessäni jo jonkin aikaa. Aikaa sille ei ole missään välissä vaan (muka) löytynyt. Niinhän se monesti menee, että se mitä riittävästi haluaa siihen lopulta aikaakin löytyy. Nyt siihen on mahdollisuus. Haluan kirjoittaa blogiin ajatuksiani ja kokemuksiani matkastamme IDEASTA TOIMIVAKSI TUOTTEEKSI. Toivon, että voin rohkaista sinua jolla on jo idea tai sinua joka haluat kehittää ja luoda jotain uutta tähän ei-vielä-valmiiseen maailmaan.

Noin 4 vuotta sitten veljeni kanssa yhteisellä omakotitalo-työmaalla sain hurjalta tuntuvan ajatuksen: voisimmeko kehittää uuden, nopean ja turvallisen tavan rakentaa pientalojen kattoja?  Tuohon aikaan olin liittynyt erääseen keksijäjärjestöön ja jatkuvasti koitin luoda uusia asioita mielessäni kaikesta mahdollisesta. Mieleni siis uskoi löytävänsä jonkun uuden asian vaikka en siitä ollutkaan vielä tietoinen. Halusin palavasti keksiä jotain.

Teimme veljeni kanssa 12-17 tuntia pitkiä työpäiviä. Eräänä iltana ajelin kotiin päin puolen yön aikoihin. Olin todella väsynyt  jäisillä ristikoilla kiipeilystä. Väsyneissä aivoissa tapahtui jotain kummaa;  lamppu syttyi ja Vetokatto sai alkunsa. (Se oli jotain niin hullua, että järkikin taisi olla jo unilla!)

Kun mutustelin uutta ajatusta muutaman päivän se ei tuntunutkaan enää niin hienolta ajatukselta. Kaikki se tuntematon mikä oli edessäpäin pelotti tai tuntui ainakin hyvin vaikealta saavuttaa. Rahallista resurssia ei ollut eikä liikemaailmastakaan juuri mitään kokemusta. Tuntui, etten ollut edes uskottava ikäni takia. Uskoin kyllä, että teknisesti Vetokaton saa varmasti tehtyä, mutta epäilin onko se sittenkään kannattavaa? Mietin myös onko siinä riittävästi rakentamista kehittäviä asioita ja ylipäätään onko minusta oikeasti tähän?

Päätimme kuitenkin veljeni kanssa alkaa suunnittelemaan ja jalostamaan ideaa. Eteenpäin minua puski yltiöpositiivisuus, intohimo juuri luotua uutta asiaa kohtaan ja halu tehdä jotain uutta tähän mailmaan. Näin jälkeenpäin voi sanoa, että juuri nuo ominaisuudet ovat olleet isossa roolissa tässä matkan varrella. Se on ihmeellistä miten paljon oma mieli ja omat ajatukset voivat vaikuttaa siihen miten asiat lopulta menevät. Meille suomalaisille taitaa olla luontaista ettemme juuri haaveile ja jos haaveilemmekin niin emme ainakaan usko, että niin hyvin voisi käydä meille.

Tänä päivänä voi todeta kaiken toteutuneen paremmin kun olisi voinut kuvitella. Olemme kehittäneet tuotteet jolla rakennettavan talon saa säältä suojaan nopeasti, työturvallisuus parantuu huomattavasti sekä työvaiheet nopeutuvat ja helpottuvat. Lisäksi näyttäisi siltä, että olen kasvanut projektin mukana ja kykenen tähän!

-Lauri